(prosessikuvaus, toinen näytös)
Mies vuosi kylmää hikeä sanan edessä. Katkenneita kynänneniä makasi pöydällä kuin lyijymyrkytyksen saaneena. Ohutsormiset kädet kouristelivat ruttuisia paperinpaloja. Nuo rujot origamit olivat täynnä kaavoja, puoliksi kumitettuja lauseita ja mystisiä riimuja. Kattolampun kartio kiikkui hirsipuussaan, maalaten kelmeällä valolla miehen kasvoille piinaisen topologian. Varjokarikossa luovi satunnaisia sinisenharmaita savukiehkuroita.
Suomalaisen suusta virtasi puolimutinaa ja kirosanan torsoja. Hän manasi haluttomat ja muodottomat sanansa. Kattovalo särisi hermostuneen katkonaisesti. Mies toisti mantrana yhtä sanaa, "identiteetti". Se sihahti ensin korkeataajuisena, sitten uhkaavan urinan alta. Varjot hiipivät valtaamaan nurkkia. Ne vaanivat kaikkialta huoneen keskellä istuvaa hahmoa. Kireästi hymyillen mies seurasi lähestyvää pimeyttä, toivottaen sen anteeksiantavan mielettömyyden tervetulleeksi. Hän sulki silmänsä huokaisten.
Odotuksen rikkoi läikähdys luomipinnalla. Huohottaen mies alkoi yskiä juuri ja juuri tunnistettavia sanoja huuliltaan. "Krrgh, Lu-ohva, Tak… tiik-kka, ohh.. jaus… oth-elu, ske-naaario…", suun tapaillessa tavuja alkoi kouristuksen vaivaama käsi pyörittämään kynännysää paperinpalan päällä. Miehen avatessa uurteiset silmänsä, varjot olivat jo ryömineet takaisin nurkkiinsa. Kattovalo roikkui ryhdikkäänä ja kirkkaana paikallaan. Otsaansa pyyhkäisten mies kirjoitti sanoja puhtaaseen paperiin. Hän katsoi niitä hetken tyytyväisenä, naurahtikin. Kirjaimet ymmärsivät lopulta paikkansa.
Mies nautti helpottuneena kitkeräksi viilennyttä teetä. Jotain ui lähes huomaamatta kirkastuneen otsan yli. Katseen kärki värähti miehen nostaessa silmäterän kohti kattovaloa. Se heilahti jäsentämättömästi, kenties kerran tai kaksi. Juuri ennen ensimmäisen kalmanviileän karpalon ilmestymistä otsalle, mies kuiskasi hiljaa kuivien huulien välistä: "Entä sitten!".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti