maanantai 5. elokuuta 2013

Maisema varpaillaan

Siinä ne seisoivat, kuuliaiset ja hyväryhtiset jääkärit rivissä. Käskystä ne nyökkäsivät, ryhmänjohtajaansa seuraten, tantereelle päin.

Siinä ne toljottivat, mellakkapoliisit keratiinikilvet minuun suunnattuina, kuin olisin mielenosoittaja järven rannalla.

Siinä ne heiluivat kuin stadionkeikasta juopuneet festivaalivieraat, kunnes salama välähti taustabändinä.

Ne uhosivat vaiti kuin Jukolan kymmenen veljestä kansallisromanttisessa auringonlaskussa.

Kuin viimeisen ehtoollisen opetuslapset, kahta vajaana, nauttien Jeesuksestaan.

Maisemassa ne lisääntyivät, kuin sienet sateella, paitsi toisin päin.
Maisemaan ne lopulta menivät, menninkäiset pimeään luolaansa.

Hiljainen marssilaulu täytti maiseman.
Virkapuvussa me toivomme, veli, rauhaa.
Osuman sattuessa nostamme verikauhaa.
Laukaisin varoen kynsinauhaa.
Aurinko päätti retken.

Miten, ja miksi minä nyt sen maiseman kuvailisin.