tiistai 15. elokuuta 2017

Suomi on urheilun Tervaneva

Kaiken maailman kisat laittoivat pohtimaan kansallista urheilua.

Ensinnäkin suomalainen mielentila on Tervaneva. Siellä vereltään väkevä nuorisomme lipsuttelee tavoitteisiinsa pitkin liukkaita jumalautojaan. Porkat, mailat ja keihäät piiloutuvat illan pimeydessä valkoisten rystysten sisään. Henki höyryää. Sylki ja saatana sihisevät hampaiden väleistä. Pisaroita pyyhitään silmäkulmista. Rentous on tutiseva turvepaakku vetisellä vuoteellaan ja valonpilkahdukset virvatulia. Onneksi vaihtoehtoisiakin valaistuksia on tavattu.

Toiseksi suomalaiset ovat urheilun Tervaneva. Siellä intoa tursuavat urhot rämpivät rimmessä äkämystyneen kansan, joka metsästää ukkosenjohdatinta muodottomalle mielenmyrskylleen. Mustien pilvien alla muutaman atleetin kumijuoksutin hörppää puolen vartta suonsilmää. Potremmat polkaisevat jalkineen irti pohjamudista. Anturaan tarraa hanakasti tuhatkunta tuhahtavaa tietäjää ja sankka lauma somešamaaneja päälle. Niiden kanssa teutaroidessa molskahtaa mojovampikin moukarimies toviksi kosteikkoon. Ylös noustessa saattaa suusta ponnahtaa sammakko. Autioilta rannoilta vastaa tillisipsisorsien valitus. Onneksi joku jaksaa vielä rakennella pitkospuitakin.

Kolmanneksi suomalainen urheilu on Tervaneva. Rakennusprojekti. Siellä kylänpäälliköt ja suurvisiirit kasaavat risukasojaan pitäville pinnoille ja motkottavat sitten matkavauhdista. Nämä paikallispamput ovat kuivanneet resurssit, syöneet turpeet ja penäävät vielä pannaria päälle. Onneksi aina on mahdollisuus uuteen kattaukseen.

Sporttaa siinä sitten. Tai suksi suolle.