maanantai 27. toukokuuta 2019

Luota leijonaan

En juurikaan seuraa jääkiekkoa, mutta Suomen lätkäleijonien maailmanmestaruus kuitenkin inspiroi minua monessakin mielessä. Voiton sijaan koko spektaakkelissa sykähdytti eniten tapa ja tyyli jolla joukkue esiintyi, sekä jokaisesta pelaajasta, valmentajasta ja taustahahmosta samalla taajudella hehkuva itsevarma energia. Joukkueen alkukipinän sytyttäjät, roihun rakentajat ja ylläpitäjät ovat oivaltaneet jotain syvää yksilön ja yhteisön symbioosista suhteessa tavoitteelliseen toimintaan. Ajatukseni alkoivat kiertyä kysymysten miten ja miksi ympärille.

Jalosella vaikuttaa olevan erinomainen kyky analysoida jääkiekkoa herkillä tuntosarvilla ja sisustaa sitten päänsisäinen pelitapapalatsi taiten aistimallaan. Hän kykenee kaiketi myös selkokuvailemaan ajatussinfoniansa muille. Ymmärryksen lisäksi muidenkin kuin valmentajan itsensä täytyy luottaa tuohon näkemykseen ja heittäytyä sen varaan. Kyseessä ei ole mikään yksinkertainen temppu. Se vaatii ajoittain vereskarvaista läsnäolemista, oman persoonan avaamista ja avoimuutta välittömälle vuoropuhelulle. Poppamiehen tai näkijän kyvyistäkään ei ole haittaa.

Sama mekanismi toimii mielestäni mainiosti pienin kääntein myös työelämässä ja muidenkin urheilulajien parissa. Esimiehen tai valmentajan pitää vain ensin uskaltaa sukeltaa riittävän syvälle analysoinnin metsänpeittoon kerätäkseen rakennustarvikkeet lajifilosofiapalatsinsa tai liikeideamökkinsä tarpeiksi. Kasaaminen on työlästä, mutta palkitsee lopulta ruhtinaallisesti. Ongelmallisinta on ollut omien kokemuksieni mukaan itsensä rehellinen likoon laittaminen.

Leijonien mitalimetsästys oli valmentajan metodin ja pelijärjestelmän lisäksi ennen kaikkea kunnianosoitus luottamukselle, vastuulle ja kasvamiselle. Eri tahot epäilivät leijonalauman mahdollisuuksia ennen turnausta. Onneksi valitsijoiden näkemykseen kuitenkin luotettiin lajiliiton taholta. Tiukat paikat vahvistivat yksilöitä. Pelaajat pystyivät uuden tason henkilökohtaisiin urotekoihin. Samalla ryhmästä kasvoi joukkue, jättiläinen, osiaan suurempi summa.

Tämä ilmiö ei ole ainutlaatuinen. Jos haluat yrityksesi tai joukkueesi menestykselle ponnahduslaudan, tee näin: Lue ensin tarkkaan kaaviot, käppyrät ja valintaperustepumaskat. Kaiva sitten syvä maakuoppa. Laita materiaali onkaloon ja täytä kaivanto. Anna kokemuksen tukemalle näkemykselle tilaa ja personoidun vastuun kasvattaa. Kerää palkinnot.

Paljon muutakin velloo vielä mielessä, mutta kovin jäsentymättömänä. Hmm. Jääköön muhimaan.

Ai niin. Onnea lätkäjärkäleet. Olette mahtavia urheilijoita.

tiistai 21. toukokuuta 2019

Kuusi jalkaa ja palamaton kuningaskunta

Pölyisen teetuvan ulko-ovesta narahtaa sisään harmaa, nukkavieru hahmo. Tulija lahnustaa saliin seuraten valjua heittovarjoaan. Miehen synkeä katse koluaa tilan, sitten hän tuhahtaa, pudistelee hämähäkinseitit harteiltaan ja istahtaa entiseen kantapöytäänsä. Sängen saartamaa suu aukeaa naristen.

Voitto Suomalainen: Terve Tumppi.
Tuomas Eilinen: Herran sähköpieksut. Voitto! Ilmankos lehmätkin juuri penäsivät lentolupiaan.
VS: Kato vanha konna kurnuttaa siinä missä ennenkin. Liekö penkillä pihtiote pyrstöluistasi?
TE: Mihin sitä vanha dollariluuta taitaisi lähteä. Täällä on sitä paitsi apetta ja elämyksiä riittämiin.
VS: Jaa. Mikäs kimtsikuplassa on nyt viimeisintä huutoa?
TE: Huudot ovat samoja kuin ennenkin. Vanhoja kiistakapuloita kalutaan.
VS: Voihan vahvistusharha ja mitä näitä nyt on.
TE: Entäpä itse, vilkuilitko taekwondon MM-kisoja?
VS: Todellakin. Biohakatun kaalini synapsit saavat näet nykyään striimin kuin striimin suorana.
TE: Oho! No mitä mieltä? Suomalaiset ainakin kiikuttivat täällä tunnelmaa lattiasta kattoon.
VS: Paappa pipimpapit, niin kerron.
TE: Tarjoilija!

TE: Nonni. Alas valkunnatku laulaa.
VS: Yleisesti ottelut olivat aiempaa viihdyttävämpiä. Suomalaisten yhteisarvioksi annan semi ok.
TE: Suurta menestystä tai riemustelua ei härmään irronnut, mutta ei homma ihan vihkoon mennyt?
VS: Se on juurikasvu näin. Suvilla esimerkiksi oli vähän kaikkea hyvän ja huonomman väliltä. Ensimmäiseen koitokseen hän lähti kuin kairaaja kevätjäille. Aika nopeasti Suvi kuitenkin äkkäsi homman juonen, kiristi panssarinnyörit ja loppu olikin yhtä pistemaalia. Perästäpäin rouskuttelin hieman isoa dataa. Niin sen pitikin mennä. Saudinainen oli kaikilla mittareilla keltanokka. Toiseen tahinaan Mikkonen sai vastaansa oman tasoisen vietnamittaren. Suvin perusvarma teknistaktinen paketti, syöksylyönnit, puskutraktorimoukut ja pari potkulla höystettyä perhosloikkaa toivat selkeän voiton. Pham oli liian kevytjalkainen vastustaakseen suomalaisen musertavaa murkulointia. Kanadan Park oli seuraavalla kierroksella sen sijaan kuin arkkityyppi Suvin pahimmasta painajaisesta. Pitkät, mutta jäntevät koivet, pölyhuiskamaisen nopsa etuveivi ja liukas lattiansuuntainen liike. Toisessa erässä suomalaisen löpö loppui ja taktiikka mureni samalla. Ottelu oli hetken ihan Täti Monikaa. Kas näin heilui hattu ja hattu heilui näin. Tähän täytyy löytää jatkossa lääkitys, etenkin jos Mikkonen mielii tosissaan Tokioon ja siellä mitaleille. Kaikki on vielä mahdollista. Kykyä löytyy.
TE: Tjuu-u. Mahdollista on, sano. Mutta miten?
VS: Siinä onkin taustatietäjille homma. Ainakin monelta ylimukavuusalueelta täytyy päästä pois.
TE: Epäilemättä. Entäs Niko?
VS: Turun tarkkajalka otti puolalaista vastaan hiukan turhankin takapainoisesti. Peruskuvio kulki, mutta ratkaisuja ei syntynyt. Viimeisen erään jätetyt ryminvaihdot lähtivät jo sen verran painavilla koivenpötkylöillä, etteivät tilanteet tuottaneet Posadzylle juuri ongelmia. Toisella mielentilalla ja kenties taktiikallakin Saarinen olisi voinut hyvinkin pesaista polskin pientareelle. Etujaloissa oli etenkin alussa riittävästi virtaa ja suuntimaa. Ei muuta kuin ensi kertaan.
TE: Näinpä. Kuinkas Jasminilla mielestäsi meni?
VS: Arvokisamatto vaikutti raskaalta ja kroatialainen oli kova luu. Manninen jäi hiukan tekniikoissa alle ja rohkeat yritykset eivät ihan yltäneet pistepurkille saakka. Asenteesta, fyysisestä yleisilmeestä ja taktisteknisestä suoritustasosta voi kuitenkin helposti päätellä, että ei tämä tähän jäänyt. Seuraavissa arvopotkinnoissa näemme varmasti vastustajien lakoavan.
TE: Kuka tietää. Toivotaan. Mitäs ite?
VS: Asia ja kimtsikin loppui. Eiköhän tämä ollut tällä kertaa tässä. Moigguli.
TE: Jalga.

Voitto Suomalainen nousee pöydästä, asettelee syvänvihreän sydvestin päähänsä ja katoaa keväiseen katumaisemaan. Muutama kaalintuoksuinen henkäys ja hyräilyn katkelma jäävät muistoksi leijailemaan ravintolan hämyyn.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Kaikkein kovin

Korttipöydän valokeilassa kääntyili otsanmutruja ja kohotettuja nenäntylppiä. Lätkintää säesti sankkasanainen keskustelu. Vuoroin piestiin aitaa ja sen kannatinseipäitä. Pakkaa sekoiteltiin. Kautta aikain kovimmasta ottelutaekwondon suomalaissuorituksesta riitti mielipiteitä.

https://www.suomentaekwondoliitto.fi/harrastajille/ottelu/tulokset/mitalistit/

Voitto Suomalainen teki jaot
Se on kuulkaas niin, että kirnuaminen historian parhaasta suomalaisesta taekwondo-ottelijasta on aivan turhaa. Ensinnäkin laji on käynyt läpi melkoisen evoluution, aina säännöistä ammattimaistumiseen. Toiseksi arvokisamitalit aiheuttavat tosiasialliseen arviointiin sellaisen arvovääristymän, että siinä alkaa suksi lipsumaan kokeneemmaltakin karpaasilta. Kolmantena on vielä vastusanalyysin alkeellisuus ja satunnaisen mutustelun subjektiivisuusharha. Näiden seikkojen vuoksi pyöritelläänkin kielenjakkaralla seuraavanlaista lypsylehmää. "Kautta aikain kovin suomalaissuoritus ottelutaekwondossa" on aiheena perusteellisempi, sitä voi arvioida objektiivisemmin ja se tuskin aiheuttaa samanlaista sokeaa närää eri aikakausien aktiivien keskuudessa. Kukas alkaa?

Mutina ja vieripenkin kyräily alkoi välittömästi. Kailaa, Liukkosta, Tirkkosta, Koskista, Heinoa ja liuta EM-mitaleita nousi supinasta toistamiseen esille. Kukaan ei kuitenkaan arvannut nostaa kissaa pöydälle, saati perustella mielipidettään.

Kokenut koutsi löi lopulta hertta-akan pöytään
Tässä ei ole kuulkaas kollegat kuin yksi vaihtoehto. Muistatteko vielä vuoden 2000 Sydneyn olympiajenkkaa. Siellä Kirsimarja Kuutschinille lätkäistiin melkoisen ankea kaavio käteen. Ensimmäisessä ottelussa vastapuolella virnuilisi Espanjan Elena Benitez. Nainen oli tuolloin hallitseva alle kuusseiskojen Euroopan ja maailmanmestari. Suomalainen oli pari kertaa aiemmin hävinnyt espanjattarelle isoin pistein. Benitez oli kuitenkin opiskeltu rinkulatarpeisiin läpikotaisin ja uran tärkeimmässä paikassa kisavirekin asemoitui kohdilleen. Ilmiömäinen 7-0 voitto olympiaturnauksessa maailman kiistattomasta ykkösnaisesta on ehdottomasti kovin suomalainen ottelutaekwondosuoritus ikinä. Ylen selostajakin meni Kikka-showsta sen verran puihin, että tituleerasi suomalaista "pitkän linjan judokaksi". Tämä taitaa olla saman tien taputeltu, vai mitä? 

Maajoukkueluotsi veti hihastaan patajätkän
Aplodit sikseen ja kädet taskuun, sillä peli on vielä kesken. Nostaisin esiin parimetrisen multimitalistin, Kauvatsan Kukkujalan, Teemu Heinon. Mies on esittänyt komeita jalka-aarioita kaikilla kansainvälisillä areenoilla. Huikeimpana yksittäisenä suorituksena voidaan pitää vuoden 2005 EM-kisojen toista kierrosta. Silloin vastakulmasta kyräili hispaanihärkä Ruben Montesinos. Espanjalainen oli voittanut aiemmin samana vuonna raskaan sarjan maailmanmestaruuden. Montesinos oli myös painoluokan edellinen Euroopan mestari. Tittelit, tuimistelu ja aiemmat sankariteot eivät kuitenkaan Heinon vankkoja reisiä vapisuttaneet. Matsi päättyi eeppisen taistelun jälkeen suomalaisen 4-2 voittoon. "Temen" kaaviokiipeily jatkui aina loppuotteluun saakka. Yhtä pitkälle ei kukaan muu suomalainen aikamiesottelija ole koskaan edennyt, ei sitä ennen, eikä sen jälkeen.

Vanha valkku otti kuluneen tuntojokerin povestaan
Takarivistä puhistiin. Hieman kaljuuntunut mieshenkilö narisi paremmintietäjän pitkäveteisellä äänellä. Kaikkea sitä kuuloluille lirutetaankin. Ennen oli hyvemmin. Oli mitaleitakin.

Kailakin itketti useampaakin maailmanhuippua murskaavalla luisuudellaan. Vaikka joku Turkin Sahiini ja satunnainen koreankekkula saikin hänestä aina tuurivoiton, niin kyllä siinä on selvästi yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista ottelijoistamme. Itsekin sparrasin kerran kisiksellä kaverin kanssa. Panssariosuman kipu alkoi jo puolen metrin etäisyydellä Jallen jalasta ja tärinä jatkui koko vartalossa noin kaksi tuntia kohtaamisen jälkeen. Se oli elämys, josta joku voisi nykyään jopa maksaa. Kailan kovin yksittäinen voitto tuli 1991 MM-kisoissa Ranskan Mikael Meloulista. Trikolorin taistelija voitti näet tulevina vuosina sekä EM- että MM-kisat.

Ässähait ja satunnaiset valtit lentelivät pöytään sieltä täältä
Mikkosen olympiakisa oli kovin juttu. Vaikka Suvi ei maailmanmestareita pessytkään, oli rummutus kovinta koskaan. Tietoisuus lajista, median kiinnostus ja yhteisöllinen liima saavuttivat ihan uuden tason. Lopezinluikurin päihittäminen keräilykierroksilla nostaa vieläkin karvat pystyyn. Se oli sentään amerikkalainen ja Pekingin olympiapronssimitalisti.

Kyllä MM-mitali on aina MM-mitali. Liukkosen Veera on sellaisen saalistanut täysi-ikäisistä härmänhuiskijoista viimeisimpänä. Muutenkin Iso Vaalee on kerännyt kannuksia arvokisoissa. MM-93 pronssi oli ärjy veto, mutta vielä hurjempana pidän Ateenan kisojen niukkaa pistetappiota naisten raskaan pronssikanukille. Sitä paitsi Mikkelin takamaiden mottitalkoissa rakentunut riuska kunto ja sinnikäs sielu antavat jo itsessään täyden oikeutuksen kaikkein kovimmasta suorituksesta.

Aina noista marginaalisarjojen tuloksista kohistaan. Keskimmäisten painoluokkien juhdat unohdetaan täysin. Kostiaisen Juhokin on kampittanut urallaan arvokisamitalistin poikineen. Hivelevin taisto on epäilemättä 9-11 tappio Hollannin avointen finaalissa Turkin Servet Tazegulille, tulevalle moninkertaiselle maailmanmestarille ja olympiavoittajalle.

Entäs Tirkkonen. Voitti sen ja tämän, nappasi killuttimen jos toisenkin. Tyrmäsi kuulemma takakiertokyynärpäälläkin jonkun melkein mestarin. Yksi lahjakkaimpia kautta aikojen. Ja Hakke. Ja Aki. Jani. Jenna...

Voitto Suomalainen laski kädet yhteen
Selkeää voittajaa ei taidettu sittenkään löytää, vaikka Heinon ja Kuutschinin voitot hallitsevista mestareista arvokisoissa ovatkin yksittäisinä tapauksina ylivertaisia. Vilkkusilmäiset provomiehet ja mutuaan mälväävät mudomuijat sekoittivat taas pelin. Niin aina. Mutta yhtä kaikki, kovia on ollut monena aikakautena. Kovempia odotellaan. Suomen ensimmäinen EM-, MM- tai olympiakultamitali on varmasti jo sellainen suoritus, joka yhdistää mielipiteet. Tai sitten ei.

Valokeila heilahti kevyesti korttisakin noustessa pöydässä. Turina tallusteli illan hämärään.



keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kaikkien aikojen SM

Seison avarassa tilassa. Jalkapohjissani risteilevät kivuliaan kuivat kanjonit. Ne levittäytyvät tympeinä vasten ohutta sinikeltaista suojapeitettä. Maton alle on piiloutunut nariseva, anturauurteita repivä parketti. Tuntemusten pyörteet myllertävät sisälläni. Olen lämmitellyt itseni hikeen. Liike rauhoittaa. Hiki kapaloi vellovan tiiviiksi keskittymiseksi. Voimaksi. Kulmatuomarit rapistelevat pisteytyspapereitaan. Vastustaja mulkaisee vaivihkaa minua. Sisälmykseni pyörähtävät kertaalleen. Lennähdän tuomarin viittomana keskelle taistelutannerta. Ensimmäinen SM-otteluni on alkamassa. Karjun kauhuni suohon. Vuoden 1992 Kupittaan Suomen mestaruusturnauksen menestys ei ollut osaltani kummoinen. Kokemus sytytti kuitenkin kirkkaan palon, jonka ovat aistineet sadat lajitoverit ennen ja jälkeen.

Vuonna 1980 miteltiin ensimmäiset ottelutaekwondon SM-kisat. Töölön kisahallissa ärjyivät tuolloin kolme lajin pioneeria. Kevyen sarjan voitti Pekka Barman. Raskaassa sarjassa kohtasivat puolestaan Kari Varpio ja Martti Siekkinen. Kaikki edustivat Helsinkiä.

Koko 80-luku oli Helsingin seuran vastustamatonta ylivoimaa. Kyseessä oli aikakautensa valmennuskeskus, jossa harjoittelivat kaikki kovimmat luut ja käärmeliemen keittäjät. Suomen mestaruuksista kisaili vain kourallinen seuroja. 1989 turnauksessa mitaleita kahmittiin kaiken kaikkiaan seitsemälle paikkakunnalle. Vuosikymmenen lopulla päähän aseteltiin rotanloukun malliset kypärät ja pisteet merkattiin tukkimiehen kirjanpidolla. Yksilöistä ylivoimaisimpia olivat miesten puolella Helsingin Jarl Kaila (8 kultaa), Kimmo Tirkkonen (6 kultaa, 1 hopea) ja Markku Murto (4 kultaa, 1 hopea). Naisissa mitali-imureita olivat Helsingin Satu Korpisalo (3 kultaa), Kirsimarja Koskinen (2 kultaa, 1 hopea) ja Janica Karlsson (1 kulta, 2 hopeaa). Seurojen kermaa edustivat Helsinki (61 kultaa, 30 hopeaa, 12 pronssia), Lahti (3 kultaa, 9 hopeaa, 10 pronssia ) ja Turku (2 kultaa, 8 hopeaa, 10 pronssia). Yhteensä 140 kisaajaa 17 seurasta tuuletti SM-killuttimen kanssa.

Seuraava vuosikymmen oli hurjan kasvun aikaa. Seuroja putkahteli sinne tänne ja kisoihin osallistuttiin aktiivisesti. SM-voittajista valittiin arvokisajoukkue. Varusteet kehittyivät. Parketin sijaan matsit siirtyivät pressumatolle. Sähköisyys toi pisteenlaskuun kiinnostavan reaaliaikaisuuden. Helsinki säilytti edelleen mitalikuninkaan valtikan, mutta ylivoimaisuus ei ollut enää yhtä selkeää kuin aiemmin. Urheilijoista eniten kimalletta keräsivät miehissä Helsingin Joonas Soila (6 kultaa, 4 hopeaa), Mikkelin Pekka Heinonen (6 kultaa), Kokemäen Teemu Heino (4 kultaa, 2 hopeaa) ja Turun Jani Hirvonen (3 kultaa, 1 hopea, 2 pronssia). Naisten puolella palkintopallille kapusivat ahkerimmin Helsingin Kirsimarja Koskinen (10 kultaa, 2 hopeaa), Mikkelin Veera Liukkonen (5 kultaa, 2 hopeaa), Porin Minna Ketola (5 kultaa, 1 hopea) ja Malmin Nina Pikkarainen (4 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia). Seurojen parhaimmistoa olivat Helsinki (27 kultaa, 18 hopeaa, 22 pronssia), Pori (24 kultaa, 22 hopeaa, 24 pronssia), Mikkeli (14 kultaa, 4 hopeaa, 7 pronssia), Malmi (7 kultaa, 11 hopeaa, 14 pronssia) ja Kokemäki (6 kultaa, 9 hopeaa, 12 pronssia). Yhteensä 211 kisaajaa 39 seurasta pääsi maistamaan SM-mitalin makua. Listalla esiintyi mm. Mäntsälän, Kuhmoisten, Kemin ja Raision panssaripataljoonat.

Vuosituhannen ensimmäinen kymmen vakiinnutti osallistujamäärät. Olympialaisuus raahasi ammattimaisuuden uudelle tasolle. Ajanjaksoa leimasivat myös seurayhdistelmät ja erilaiset paikkakuntasidonnaisuudesta irtautuneet urheilijatallit. Kansainvälisen kilpakalenterin räjähdysmäinen laajentuminen söi SM-turnauksen arvoa maajoukkueen valintaperusteena. Mitalistien ikäjakauma nuoreni huomattavasti verrattuna aikaisempiin vuosiin. Menestymisen kaavan löysi yhä useampi paikkakunta, etenkin Länsi-Suomi kohosi kohisten tilastossa. Helsinki puolestaan sukelsi ykköspaikalta sijalle 19. Nolkytluvun jättiläisiä olivat Kokemäki (9 kultaa, 2 hopeaa, 5 pronssia), United-talli (7 kultaa, 4 hopeaa, 3 pronssia), Pori (6 kultaa, 5 hopeaa, 7 pronssia), Forssa (2 kultaa, 9 hopeaa, 8 pronssia) ja Hwarang (5 kultaa, 3 hopeaa, 3 pronssia). Porin saalista oli jakamassa Excalibur-talli, jossa oli potkuttelijoita muiltakin paikkakunnilta. Forssan kokonaislukemaa laski puolestaan Sihap-yhtymä. Kilpailijoista ahnaimpia olivat miesten osalta Kokemäen Teemu Heino (5 kultaa),  Iittalan/Excaliburin Jaakko Pitkänen (4 kultaa, 1 hopea), Forssan/Sihapin Riku Alahäme (4 kultaa, 1 hopea), Vihtiä/Vantaata/Vatadoa edustanut Mika Tarhanen (4 kultaa) ja Tampereen/Exaliburin Jan Pyykkö (3 kultaa, 2 hopeaa). Naisissa kaulametallia keräsivät kiivaimminn Porin/Exaliburin Miia Stenvall (4 kultaa, 1 hopea, 1 pronssi), Mäntsälän/Unitedin Mirja Lindblom (4 kultaa), Malmin/Unitedin Heli Väisänen (3 kultaa) ja Liedon Kaisa Varjus (2 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi). Yhteensä 117 urheilijaa 43 seurasta eteni palkintopallille.

Kuluva vuosikymmen on mullistanut SM-instituution monella tasolla. Kisa ovat muotoutunut monilajispektaakkeliksi. Valmennus- ja harjoittelukeskukset ovat houkutelleet entistä aktiivisemmin lahjakkaat urheilijat ja valmentajat luokseen. Ammattimainen harjoittelu, kisaamisen määrä ja tukitoimien kehittyminen on luonut entistä suuremman kuilun ottelijoiden välille. Tämä näkyy tilastoissa. Edeltävään kolmeenkymmeneen vuoteen verrattuna aikuisikäisten kisaajien määrä on romahtanut. Lisäksi sarjashoppailu on mahdollistanut parhaille yksilöille aiempaa ronskimman mitalien kerryttämisen. Turun seutu on noussut aktiivisimmaksi palkintopallipaikkojen täyttäjäksi. Vanhat jyrät ovat pitäneet jossain määrin pintansa, osittain johtuen pienistä osanottajaluvuista.

Suomen mestaruus on säilyttänyt kaikesta huolimatta paikkansa kansallisen kisatoiminnan kruununjalokivenä. Arvomitaleita on jaettu tuhansia, sadoille yksilöille kymmenistä seuroista. Joka vuosi tapahtuman äärelle kokoontuu runsas lauma vanhoja ja nuoria lajitovereita. Suorituksia, sääntöjä ja entisaikoja puidaan värikkäästi. Turnauksen asemaa tuskin horjuttaa mikään tulevaisuudessakaan. Palo on edelleen kirkas. Perhoset värisyttävät siipiään kamppailijoiden sisälmyksissä, niin palamatolla kuin katsomossakin.   

torstai 9. elokuuta 2018

Kuinka maailmanmestari kesytetään

Kesäkuun lopulla 2017 katselin verkosta ottelutaekwondon MM-kisoja. Turnauksen taistelut herättivät tunteita aina riemusta epätoivoon. Suoritusten analyyttisessä jälkilämmössä kiemurteli ajatus: Miten maamme aikuisikäiset arvokisaajat ovat möyhentäneet aikakautensa kovimpia luita? Mitkä tekijät ovat kannatelleet kalevankengittäjiä kaikkein kiperimpien haasteiden keskellä. Päätin ottaa raakavalotukseen kaikki suomalaiset koreanmuksijat, jotka ovat voittaneet täysi-ikäisten EM-, MM- tai olympiaturnauksessa entisen, hallitsevan tai tulevan maailmanmestarin.

Jarl Kaila, miehet -83kg
Kisa: 1991 MM-kisat, ensimmäinen kierros / tulosta ei tiedossa
Vastus: Mikael Meloul, Ranska.
Euroopan mestari 1992 ja 1996. Maailmanmestari 1993.

Jarl Kailan matseja en ole itse nähnyt. Aikalaiskertomusten mukaan hän oli erittäin kovaluinen järkäle, jonka fyysisyyden alla moni kansainvälinenkin vastustaja mureni. Henkinen kantti oli käsittääkseni myös yksi “Jallen” valteista. Kaila on tarinoiden maalaamissa mielikuvissani ennen kaikkea fiilisottelija, joka korvasi mahdolliset tekniset puutteensa hurmoksellisella taistelulla, sekä hengen ja ruumiin armottomuudella. Vuoden 1991 voitto tulevasta maailmanmestarista perustui uskoakseni juuri näihin tekijöihin. Meloul oli aikansa häikäisevimpiä taitureita, monipuolinen, nopea ja äärimmäisen tekninen. Hän ei ollut silti voittamaton. Kaikki on mahdollista.

Helsingissä koko aktiiviuransa harjoitellut Kaila oli kaikessa taekwondoilussaan intohimoinen, periksiantamaton ja persoonallinen heittäytyjä. Näiden ominaisuuksien lisäksi hänen kehittymistään maailmanluokan kanuunaksi tukivat vahva valmennusyhteisö ja oivat, arvokisamitaleita itsekin saavuttaneet samanhenkiset harjoittelukumppanit aina Kimmo Tirkkosesta Joonas Soilaan. Suuri osa miehen menestyksen aineksista ovat kuitenkin sellaisia, jotka löytyvät jokaisesta ihmisestä. Omien vahvuuksien löytäminen, niihin uskominen ja ohjaaminen tavoitteen suuntaiseksi voimavaraksi onkin
 valmennuksen kirjokannen kulmakiviä.

Jarl Kaila Taekwondodatassa.

Kirsimarja Kuutschin 
(Koskinen), -67kg 
Kisa: 2000 olympiakisat, ensimmäinen kierros / tulos: 7-0
Vastus: Elena Benitez, Espanja. Euroopan mestari 1998. Maailmanmestari 1999. Benitez on voittanut yhteensä kolme EM-kultaa.

Istuin “Kikan” juomanlaskijana Sydneyn palamatolla. Benitez oli matsissa ehdoton ennakkosuosikki, kaiken moneen kertaan voittanut laji-ikoni. Kuutschinin voitto perustui kolmeen asiaan. Kikka taustaryhmineen oli tehnyt espanjalaisesta täydellisen vastusanalyysin ja taktiikkavalinnat tukivat merkintöjä saumattomasti. Kuutschinin henkinen kantti, flow ja keskittyminen törmäsivät täydellisessa kulmassa toisiinsa. Taktiikan toteuttaminen ei pettänyt tiukimmassakaan tilanteessa. Lopputuloksena oli espanjalaisen unelman savuava kraatteri. Harvoin olen nähnyt tappion kokenutta urheilijaa valmentajineen yhtä äimän käkenä.

Harjoittelin Kikan kanssa leireillä ja yhdessä vaiheessa jopa päivittäin Helsingin taekwondoseuran salilla tai Töölön kisahallilla. Kuutschinista huokui sama periksiantamaton, suoraviivaisen yksinkertaisiin ratkaisuihin perustuva pitkäjänteinen sinnikkyys kuin Kailasta. Kikka oli tinkimätön harjoittelija, joka toteutti valmennusohjelmaansa säntillisesti ja luotti henkilökohtaiseen koutsiinsa kuin kallioon. Hänen taustajoukoissan hääräsivät Jarl Kaila, Pia Aaltonen, Joonas Soila, Markku Kuutschin ja muutama muukin piinkova lajiosaaja. Toimivan tukiryhmän avulla Kikka pystyi keskittymään täysipainoisesti harjoitteluun ja kisaamiseen.

Kirsimarja Kuutschin (Koskinen) Taekwondodatassa.

Raina Leetberg, +72kg
Kisa: 2005 MM-kisat, ensimmäinen kierros / tulosta ei tiedossa
Kisa: 2005 EM-kisat, toinen kierros / tulos: 11-7
Vastus: Rosana Simon Alamo, Espanja. Maailmanmestari 2009. Euroopan mestari 2010.

Seurasin Rainan EM-kisamatsia katsomosta ja viereisen alueen penkiltä. Alamo oli vuonna 2005 vielä juniori-ikäinen raakile fyysisesti, mutta teknisesti äärimmäisen taitava ja nopea. Leetbergin rakeisen rouhiva kehollisuus, jossa oli jotain kailamaisen aseistariisuvaa, muodostui espanjalaiselle ylitsepääsemättömäksi esteeksi.

Raina oli otteluissaan ajoittain melkoinen jokeripumppu tai betoniseinä, josta paiskotaan satunnaisesti teräsnyrkkejä ja rautajalkoja eri suuntiin. Hänen tyylinsä oli hankalasti luettavissa ja formuloitavissa taktisiksi malleiksi. Leetberg oli luonnonlapsi, joka suhtautui elämään ja urheiluun elämyksenä. Näistä aineksista valmentaja Kalervo Valli leipoi taidokkaan kokonaisuuden, joka antoi Leetbergille eväät voittoon maailman kärkitason ottelijoista. Itselleni Rainan urasta on erityisesti jäänyt mieleen se, kuinka 
väkevä voimavara urheilijan persoona voi olla. Sitä ei kannata haudata tyylioppaiden tai trendien alle. Yksilön luonteenomaiset piirteet pystyvät taiten paimennettuna ponnauttamaan kamppailijan kirkkaimpaan menestykseen saakka.

Teemu Heino, +84kg
Kisa: 2005 EM-kisat, toinen kierros. / 4-2
Vastus: Ruben Montesinos, Espanja. Euroopan mestari 2004. Maailmanmestari 2005.

Huutelin valmentajan istuimelta mielestäni nerokkaita ohjeita, kun Teemu Heino kyykytti Madridin junttamöykkyä vuoden 2005 EM-kisoissa. Vastus oli analysoitu perusteellisesti ja tekniikka vaikutti olevan linjakkaassa dialogissa taktiikan kanssa. Ottelussa saimme aiempaa tehokkaammin kolattua Teemun vahvuudet toiminnan keskiöön. Konalan panssarileka oli latautuneempi, itsevarmempi ja keskittyneempi kuin kertaakaan aiemmin vastaavissa tilanteissa. Kun Montesinosin pelihermot vielä viimeisen erän jälkimmäisellä puoliskolla ratkeilivat, oli lopputulos selvä jo ennen pillin vihellystä.

Teemu Heino, +80kg
Kisa: 2007 Olympiakisojen maailmankarsinnat, ensimmäinen kierros / tulos: 3-2
Vastus: Ferry Greevink, Hollanti. Maailmanmestari 2001. Euroopan mestari 2002.

Ravistelin joulukinkun kokoisia pohkeita erätauoilla, kun Teemu Heino oli toistamiseen suitsimassa kivikovaa kengittäjää. Greevink oli voittanut mestaruutensa jo muutama vuosi takaperin, mutta mies oli edelleen maailman kermaa. Ferryn nopeus ja voima olivat aiemmin olleet Teemulle hankalia hallittaviksi. Tällä kertaa osat vaihtuivat suurilta osin saman lääkityksen avulla kuin Montesinoksenkin tapauksessa. Huolellinen etukäteisanalyysi yksinkertaisella käytännön tulkinnalla, onnistunut valmistautumisjakso ja kisapäivän lataus nostivat Heinon suorituksen jälleen uudelle tasolle. Etenkin Greevinkin nopeista lähdöistä löytyneen yksinkertaisen “sähkötysmallin” pohjalle luotu takajalan täsmävasarointitaktiikka kuihdutti alankomaalaisen sinnikkään sähäkät syöksyt.

Heinon tapauksessa ottelua tukeva fyysinen lahjakkuus ja mielen ominaisuudet ovat lennättäneet miestä mitalista toiseen. Näiden tekijöiden lisäksi mestareiden kaatamisen ovat mahdollistaneet luonnollisesti ilmiömäiset valmennukselliset peliliikkeet ja erityisesti Teemun sinnikkään pitkäjänteinen omannäköisen menestyspolun rakentaminen, jota on ruokkinut myös krooninen kultakuume. Hän on tehnyt ankaria kompromisseja niin opiskelun, työn, kuin henkilökohtaisen elämänkin saralla päästäkseen tavoitteisiinsa. Teemu Heinon tapauksesta olen oppinut muun muassa sen, että keskusvetoinen tai voimakkaasti valmentajan ympärille kiertynyt järjestelmä vahvistaa itseään vain tukemalla yksilöllisen räätälöityjäkin ura- ja valmentautumisratkaisuja. Samalla oman koutsin tulee voida olla urheilijan tukena aina ja tilanteesta riippumatta, oli kyseessä sitten tuoreempi taistelija tai kaiken kokenut sähkösukkajyrä.


Suvi Mikkonen, -57kg
Kisa: 2012 Olympiakisat, keräilykierros / tulos: 9-4
Vastus: Diana Lopez, USA. Amerikan mestari 2002. Maailmanmestari 2005.

Tihrustin teeveeruudusta, kun Mikkosen Suvi hullaannutti taekwondoilevan Suomen vuoden 2012 rinkulakisoissa. Suvi on aina ollut hurmosottelija. Hänen suorituksensa taso on noussut kuumissa, kovatasoisissa arvoturnauksissa. Terrierimäinen asenne, luotto omiin, joskus yllättäviinkin taktisteknisiin ratkaisuihin ja loputon kylmäpäisyys ovat tylsyttäneet monen mestaritason ottelijan aseistuksen. Lopezin keskittymisen tempoilu, laiskanpuoleiset hämähäkinjalat ja uran loppuvaiheen arvomitalikylläisyys antoivat tilan Mikkoselle loistaa omilla vahvuuksilla.

Suvin tyyli on aina ollut parhaimmillaan ja pahimmillaan sekoitus  analyyttistä taktisuutta ja vastustamatonta murkulointia. Jesús Ramalin valmennuksellinen arkkitehtuuri ja persoona näkyy ja kuuluu Mikkosen matseissa. Olen ajoittain leikitellyt ajatuksella Suvin urasta, jos hänen reittinsä ja tukihenkilönsä olisivat olleet toiset. Olisiko mitaleita tullut rutkasti enemmän tai vähemmän? Kuinka fyysisteknistaktinen kartasto olisi muovautunut? Mihin painoluokkaan hän asettuisi? Olisiko Mikkonen jatkanut ottelu-uraansa näin pitkään vai kenties äkännyt jotain muuta lajiammattilaisuuden tilalle? Kuka tietää. Ajatusleikkien näennäisen sotkuisesta tyhjänpäiväisyydestä olen löytänyt ajatusmallin, johon uskon yhtenä menestyksen kulmakivistä. Urheilijan ja valmentajan pitkäjänteinen kehittyminen vaatii monen suuntaista tasa-arvoista keskustelua. Se vaatii omien näkemysten ja toimien kriittistä arviointia niin oman pään kuin vertaisyksilöiden kanssa. Se vaatii joukkueen. Se vaatii periksiantamattomuutta, nöyryyttä ja sopeutumista. Vain valmennuksellisen uudelleensyntymän kautta mahdollistuu mestarien kaatuminen kerta toisensa jälkeen.

Suvi Mikkonen Taekwondodatassa.


Yhteenveto
Suomalaiset ovat voittaneet maailmanmestareita arvokisoissa kahdella tavalla tai niiden sekoituksella. Keskiössä ovat olleet aina joko armoton fyysisyys tai timantintarkka, vastusanalyysin pohjalta luotu taktistekninen malli. Nämä elementit ovat etenkin Teemun, Suvin ja Kikan tapauksessa kehittyneet pettämättömän maukkaiksi kokonaisuuksiksi. Raina ja Jalle ovat puolestaan olleet arkkityyppejä, säälimättömän kehollisia murskaajia. Yhteisenä tekijänä kaikki mainitut ovat olleet tinkimättömiä ja lahjakkaita harjoittelijoita.

Edellä mainitut urheilijat ovat yleensä aina olleet etukäteen altavastaajia. Sen vuoksi huippuvastusten taustaryhmien työ on joskus ollut joko välinpitämätöntä tai ylimielistä. Lisäksi eurooppalainen kantatyyli on sopinut härmän parhaimmiston tapaan otella. Se on ollut tuttu. Aasialaiset, amerikkalaiset ja afrikkalaiset ovat taas olleet kinkkisempiä voitettaviksi.

Tällä hetkellä Suomen aikuistason kansainvälisten ottelu-urheilijoiden vähäverisyys heittää toivon tulevaan. Nuorten ja kadettien joukossa on useita yksilöitä, jotka tulevat varmasti jatkamaan mestarinmöyhentäjien listaa. Se vaatii luonnollisesti tinkimätöntä harjoittelua, henkilökohtaista uhrautumista, ja ennen kaikkea loputonta uskoa omiin kykyihin. Luotan kuitenkin siihen että viiden vuoden sisällä näemme jälleen sinivalkoisia sankareita kesyttämässä ottelutaekwondon maailmanmestareita.

--

[Päivitetty versio vuonna 2017 
Taekwondo-lehdessä julkaistuun artikkeliin]

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Taiston topografia

Puoli vuotta pinnistit paastoa
kunnes taas kasvojesi  maastoa
mittailevat jalkojen pohjat ja pöydät

Ne tahtovat piirtää topografian uusiksi
Ne aikovat murjoa kylkiluutkin muusiksi
Koruttomista varpaista katseesi löydät

Äkkiä tuomari sylkee suustaan siisakkia
ja viekas vastus vaanii sun reikälakkia
Ruoja ruoskillaan ruhjoo tomusi majaa

Se kurittaa karvaasti pötsiä ja päätä
Se kiertää kehää kuin nälkäinen näätä
Olet pisteen perässä, dollarin vajaa

Kun lainvalvojan huulilta kurkkaa kuman
keskeyttäen kiihkeimmän takakiertosuman
tassusi nousevat ilmaan varassa vaiston.
Naamataulusta luet pinnat, voitit taiston.

tiistai 15. elokuuta 2017

Suomi on urheilun Tervaneva

Kaiken maailman kisat laittoivat pohtimaan kansallista urheilua.

Ensinnäkin suomalainen mielentila on Tervaneva. Siellä vereltään väkevä nuorisomme lipsuttelee tavoitteisiinsa pitkin liukkaita jumalautojaan. Porkat, mailat ja keihäät piiloutuvat illan pimeydessä valkoisten rystysten sisään. Henki höyryää. Sylki ja saatana sihisevät hampaiden väleistä. Pisaroita pyyhitään silmäkulmista. Rentous on tutiseva turvepaakku vetisellä vuoteellaan ja valonpilkahdukset virvatulia. Onneksi vaihtoehtoisiakin valaistuksia on tavattu.

Toiseksi suomalaiset ovat urheilun Tervaneva. Siellä intoa tursuavat urhot rämpivät rimmessä äkämystyneen kansan, joka metsästää ukkosenjohdatinta muodottomalle mielenmyrskylleen. Mustien pilvien alla muutaman atleetin kumijuoksutin hörppää puolen vartta suonsilmää. Potremmat polkaisevat jalkineen irti pohjamudista. Anturaan tarraa hanakasti tuhatkunta tuhahtavaa tietäjää ja sankka lauma somešamaaneja päälle. Niiden kanssa teutaroidessa molskahtaa mojovampikin moukarimies toviksi kosteikkoon. Ylös noustessa saattaa suusta ponnahtaa sammakko. Autioilta rannoilta vastaa tillisipsisorsien valitus. Onneksi joku jaksaa vielä rakennella pitkospuitakin.

Kolmanneksi suomalainen urheilu on Tervaneva. Rakennusprojekti. Siellä kylänpäälliköt ja suurvisiirit kasaavat risukasojaan pitäville pinnoille ja motkottavat sitten matkavauhdista. Nämä paikallispamput ovat kuivanneet resurssit, syöneet turpeet ja penäävät vielä pannaria päälle. Onneksi aina on mahdollisuus uuteen kattaukseen.

Sporttaa siinä sitten. Tai suksi suolle.