Luota leijonaan

En juurikaan seuraa jääkiekkoa, mutta Suomen lätkäleijonien maailmanmestaruus kuitenkin inspiroi minua monessakin mielessä. Voiton sijaan koko spektaakkelissa sykähdytti eniten tapa ja tyyli jolla joukkue esiintyi, sekä jokaisesta pelaajasta, valmentajasta ja taustahahmosta samalla taajudella hehkuva itsevarma energia. Joukkueen alkukipinän sytyttäjät, roihun rakentajat ja ylläpitäjät ovat oivaltaneet jotain syvää yksilön ja yhteisön symbioosista suhteessa tavoitteelliseen toimintaan. Ajatukseni alkoivat kiertyä kysymysten miten ja miksi ympärille.

Jalosella vaikuttaa olevan erinomainen kyky analysoida jääkiekkoa herkillä tuntosarvilla ja sisustaa sitten päänsisäinen pelitapapalatsi taiten aistimallaan. Hän kykenee kaiketi myös selkokuvailemaan ajatussinfoniansa muille. Ymmärryksen lisäksi muidenkin kuin valmentajan itsensä täytyy luottaa tuohon näkemykseen ja heittäytyä sen varaan. Kyseessä ei ole mikään yksinkertainen temppu. Se vaatii ajoittain vereskarvaista läsnäolemista, oman persoonan avaamista ja avoimuutta välittömälle vuoropuhelulle. Poppamiehen tai näkijän kyvyistäkään ei ole haittaa.

Sama mekanismi toimii mielestäni mainiosti pienin kääntein myös työelämässä ja muidenkin urheilulajien parissa. Esimiehen tai valmentajan pitää vain ensin uskaltaa sukeltaa riittävän syvälle analysoinnin metsänpeittoon kerätäkseen rakennustarvikkeet lajifilosofiapalatsinsa tai liikeideamökkinsä tarpeiksi. Kasaaminen on työlästä, mutta palkitsee lopulta ruhtinaallisesti. Ongelmallisinta on ollut omien kokemuksieni mukaan itsensä rehellinen likoon laittaminen.

Leijonien mitalimetsästys oli valmentajan metodin ja pelijärjestelmän lisäksi ennen kaikkea kunnianosoitus luottamukselle, vastuulle ja kasvamiselle. Eri tahot epäilivät leijonalauman mahdollisuuksia ennen turnausta. Onneksi valitsijoiden näkemykseen kuitenkin luotettiin lajiliiton taholta. Tiukat paikat vahvistivat yksilöitä. Pelaajat pystyivät uuden tason henkilökohtaisiin urotekoihin. Samalla ryhmästä kasvoi joukkue, jättiläinen, osiaan suurempi summa.

Tämä ilmiö ei ole ainutlaatuinen. Jos haluat yrityksesi tai joukkueesi menestykselle ponnahduslaudan, tee näin: Lue ensin tarkkaan kaaviot, käppyrät ja valintaperustepumaskat. Kaiva sitten syvä maakuoppa. Laita materiaali onkaloon ja täytä kaivanto. Anna kokemuksen tukemalle näkemykselle tilaa ja personoidun vastuun kasvattaa. Kerää palkinnot.

Paljon muutakin velloo vielä mielessä, mutta kovin jäsentymättömänä. Hmm. Jääköön muhimaan.

Ai niin. Onnea lätkäjärkäleet. Olette mahtavia urheilijoita.

Kuusi jalkaa ja palamaton kuningaskunta

Pölyisen teetuvan ulko-ovesta narahtaa sisään harmaa, nukkavieru hahmo. Tulija lahnustaa saliin seuraten valjua heittovarjoaan. Miehen synkeä katse koluaa tilan, sitten hän tuhahtaa, pudistelee hämähäkinseitit harteiltaan ja istahtaa entiseen kantapöytäänsä. Sängen saartamaa suu aukeaa naristen.

Voitto Suomalainen: Terve Tumppi.

Tuomas Eilinen: Herran sähköpieksut. Voitto! Ilmankos lehmätkin juuri penäsivät lentolupiaan.
VS: Kato vanha konna kurnuttaa siinä missä ennenkin. Liekö penkillä pihtiote pyrstöluistasi?
TE: Mihin sitä vanha dollariluuta taitaisi lähteä. Täällä on sitä paitsi apetta ja elämyksiä riittämiin.
VS: Jaa. Mikäs kimtsikuplassa on nyt viimeisintä huutoa?
TE: Huudot ovat samoja kuin ennenkin. Vanhoja kiistakapuloita kalutaan.
VS: Voihan vahvistusharha ja mitä näitä nyt on.
TE: Entäpä itse, vilkuilitko taekwondon MM-kisoja?
VS: Todellakin. Biohakatun kaalini synapsit saavat näet nykyään striimin kuin striimin suorana.
TE: Oho! No mitä mieltä? Suomalaiset ainakin kiikuttivat täällä tunnelmaa lattiasta kattoon.
VS: Paappa pipimpapit, niin kerron.
TE: Tarjoilija!

TE: Nonni. Alas valkunnatku laulaa.
VS: Yleisesti ottelut olivat aiempaa viihdyttävämpiä. Suomalaisten yhteisarvioksi annan semi ok.
TE: Suurta menestystä tai riemustelua ei härmään irronnut, mutta ei homma ihan vihkoon mennyt?
VS: Se on juurikasvu näin. Suvilla esimerkiksi oli vähän kaikkea hyvän ja huonomman väliltä. Ensimmäiseen koitokseen hän lähti kuin kairaaja kevätjäille. Aika nopeasti Suvi kuitenkin äkkäsi homman juonen, kiristi panssarinnyörit ja loppu olikin yhtä pistemaalia. Perästäpäin rouskuttelin hieman isoa dataa. Niin sen pitikin mennä. Saudinainen oli kaikilla mittareilla keltanokka. Toiseen tahinaan Mikkonen sai vastaansa oman tasoisen vietnamittaren. Suvin perusvarma teknistaktinen paketti, syöksylyönnit, puskutraktorimoukut ja pari potkulla höystettyä perhosloikkaa toivat selkeän voiton. Pham oli liian kevytjalkainen vastustaakseen suomalaisen musertavaa murkulointia. Kanadan Park oli seuraavalla kierroksella sen sijaan kuin arkkityyppi Suvin pahimmasta painajaisesta. Pitkät, mutta jäntevät koivet, pölyhuiskamaisen nopsa etuveivi ja liukas lattiansuuntainen liike. Toisessa erässä suomalaisen löpö loppui ja taktiikka mureni samalla. Ottelu oli hetken ihan Täti Monikaa. Kas näin heilui hattu ja hattu heilui näin. Tähän täytyy löytää jatkossa lääkitys, etenkin jos Mikkonen mielii tosissaan Tokioon ja siellä mitaleille. Kaikki on vielä mahdollista. Kykyä löytyy.
TE: Tjuu-u. Mahdollista on, sano. Mutta miten?
VS: Siinä onkin taustatietäjille homma. Ainakin monelta ylimukavuusalueelta täytyy päästä pois.
TE: Epäilemättä. Entäs Niko?
VS: Turun tarkkajalka otti puolalaista vastaan hiukan turhankin takapainoisesti. Peruskuvio kulki, mutta ratkaisuja ei syntynyt. Viimeisen erään jätetyt ryminvaihdot lähtivät jo sen verran painavilla koivenpötkylöillä, etteivät tilanteet tuottaneet Posadzylle juuri ongelmia. Toisella mielentilalla ja kenties taktiikallakin Saarinen olisi voinut hyvinkin pesaista polskin pientareelle. Etujaloissa oli etenkin alussa riittävästi virtaa ja suuntimaa. Ei muuta kuin ensi kertaan.
TE: Näinpä. Kuinkas Jasminilla mielestäsi meni?
VS: Arvokisamatto vaikutti raskaalta ja kroatialainen oli kova luu. Manninen jäi hiukan tekniikoissa alle ja rohkeat yritykset eivät ihan yltäneet pistepurkille saakka. Asenteesta, fyysisestä yleisilmeestä ja taktisteknisestä suoritustasosta voi kuitenkin helposti päätellä, että ei tämä tähän jäänyt. Seuraavissa arvopotkinnoissa näemme varmasti vastustajien lakoavan.
TE: Kuka tietää. Toivotaan. Mitäs ite?
VS: Asia ja kimtsikin loppui. Eiköhän tämä ollut tällä kertaa tässä. Moigguli.
TE: Jalga.

Voitto Suomalainen nousee pöydästä, asettelee syvänvihreän sydvestin päähänsä ja katoaa keväiseen katumaisemaan. Muutama kaalintuoksuinen henkäys ja hyräilyn katkelma jäävät muistoksi leijailemaan ravintolan hämyyn.

Kaikkein kovin

Korttipöydän valokeilassa kääntyili otsanmutruja ja kohotettuja nenäntylppiä. Lätkintää säesti sankkasanainen keskustelu. Vuoroin piestiin aitaa ja sen kannatinseipäitä. Pakkaa sekoiteltiin. Kautta aikain kovimmasta ottelutaekwondon suomalaissuorituksesta riitti mielipiteitä.

https://www.suomentaekwondoliitto.fi/harrastajille/ottelu/tulokset/mitalistit/

Voitto Suomalainen teki jaot
Se on kuulkaas niin, että kirnuaminen historian parhaasta suomalaisesta taekwondo-ottelijasta on aivan turhaa. Ensinnäkin laji on käynyt läpi melkoisen evoluution, aina säännöistä ammattimaistumiseen. Toiseksi arvokisamitalit aiheuttavat tosiasialliseen arviointiin sellaisen arvovääristymän, että siinä alkaa suksi lipsumaan kokeneemmaltakin karpaasilta. Kolmantena on vielä vastusanalyysin alkeellisuus ja satunnaisen mutustelun subjektiivisuusharha. Näiden seikkojen vuoksi pyöritelläänkin kielenjakkaralla seuraavanlaista lypsylehmää. "Kautta aikain kovin suomalaissuoritus ottelutaekwondossa" on aiheena perusteellisempi, sitä voi arvioida objektiivisemmin ja se tuskin aiheuttaa samanlaista sokeaa närää eri aikakausien aktiivien keskuudessa. Kukas alkaa?

Mutina ja vieripenkin kyräily alkoi välittömästi. Kailaa, Liukkosta, Tirkkosta, Koskista, Heinoa ja liuta EM-mitaleita nousi supinasta toistamiseen esille. Kukaan ei kuitenkaan arvannut nostaa kissaa pöydälle, saati perustella mielipidettään.

Kokenut koutsi löi lopulta hertta-akan pöytään

Tässä ei ole kuulkaas kollegat kuin yksi vaihtoehto. Muistatteko vielä vuoden 2000 Sydneyn olympiajenkkaa. Siellä Kirsimarja Kuutschinille lätkäistiin melkoisen ankea kaavio käteen. Ensimmäisessä ottelussa vastapuolella virnuilisi Espanjan Elena Benitez. Nainen oli tuolloin hallitseva alle kuusseiskojen Euroopan ja maailmanmestari. Suomalainen oli pari kertaa aiemmin hävinnyt espanjattarelle isoin pistein. Benitez oli kuitenkin opiskeltu rinkulatarpeisiin läpikotaisin ja uran tärkeimmässä paikassa kisavirekin asemoitui kohdilleen. Ilmiömäinen 7-0 voitto olympiaturnauksessa maailman kiistattomasta ykkösnaisesta on ehdottomasti kovin suomalainen ottelutaekwondosuoritus ikinä. Ylen selostajakin meni Kikka-showsta sen verran puihin, että tituleerasi suomalaista "pitkän linjan judokaksi". Tämä taitaa olla saman tien taputeltu, vai mitä? 

Maajoukkueluotsi veti hihastaan patajätkän
Aplodit sikseen ja kädet taskuun, sillä peli on vielä kesken. Nostaisin esiin parimetrisen multimitalistin, Kauvatsan Kukkujalan, Teemu Heinon. Mies on esittänyt komeita jalka-aarioita kaikilla kansainvälisillä areenoilla. Huikeimpana yksittäisenä suorituksena voidaan pitää vuoden 2005 EM-kisojen toista kierrosta. Silloin vastakulmasta kyräili hispaanihärkä Ruben Montesinos. Espanjalainen oli voittanut aiemmin samana vuonna raskaan sarjan maailmanmestaruuden. Montesinos oli myös painoluokan edellinen Euroopan mestari. Tittelit, tuimistelu ja aiemmat sankariteot eivät kuitenkaan Heinon vankkoja reisiä vapisuttaneet. Matsi päättyi eeppisen taistelun jälkeen suomalaisen 4-2 voittoon. "Temen" kaaviokiipeily jatkui aina loppuotteluun saakka. Yhtä pitkälle ei kukaan muu suomalainen aikamiesottelija ole koskaan edennyt, ei sitä ennen, eikä sen jälkeen.

Vanha valkku otti kuluneen tuntojokerin povestaan

Takarivistä puhistiin. Hieman kaljuuntunut mieshenkilö narisi paremmintietäjän pitkäveteisellä äänellä. Kaikkea sitä kuuloluille lirutetaankin. Ennen oli hyvemmin. Oli mitaleitakin.

Kailakin itketti useampaakin maailmanhuippua murskaavalla luisuudellaan. Vaikka joku Turkin Sahiini ja satunnainen koreankekkula saikin hänestä aina tuurivoiton, niin kyllä siinä on selvästi yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista ottelijoistamme. Itsekin sparrasin kerran kisiksellä kaverin kanssa. Panssariosuman kipu alkoi jo puolen metrin etäisyydellä Jallen jalasta ja tärinä jatkui koko vartalossa noin kaksi tuntia kohtaamisen jälkeen. Se oli elämys, josta joku voisi nykyään jopa maksaa. Kailan kovin yksittäinen voitto tuli 1991 MM-kisoissa Ranskan Mikael Meloulista. Trikolorin taistelija voitti näet tulevina vuosina sekä EM- että MM-kisat.

Ässähait ja satunnaiset valtit lentelivät pöytään sieltä täältä
Mikkosen olympiakisa oli kovin juttu. Vaikka Suvi ei maailmanmestareita pessytkään, oli rummutus kovinta koskaan. Tietoisuus lajista, median kiinnostus ja yhteisöllinen liima saavuttivat ihan uuden tason. Lopezinluikurin päihittäminen keräilykierroksilla nostaa vieläkin karvat pystyyn. Se oli sentään amerikkalainen ja Pekingin olympiapronssimitalisti.

Kyllä MM-mitali on aina MM-mitali. Liukkosen Veera on sellaisen saalistanut täysi-ikäisistä härmänhuiskijoista viimeisimpänä. Muutenkin Iso Vaalee on kerännyt kannuksia arvokisoissa. MM-93 pronssi oli ärjy veto, mutta vielä hurjempana pidän Ateenan kisojen niukkaa pistetappiota naisten raskaan pronssikanukille. Sitä paitsi Mikkelin takamaiden mottitalkoissa rakentunut riuska kunto ja sinnikäs sielu antavat jo itsessään täyden oikeutuksen kaikkein kovimmasta suorituksesta.

Aina noista marginaalisarjojen tuloksista kohistaan. Keskimmäisten painoluokkien juhdat unohdetaan täysin. Kostiaisen Juhokin on kampittanut urallaan arvokisamitalistin poikineen. Hivelevin taisto on epäilemättä 9-11 tappio Hollannin avointen finaalissa Turkin Servet Tazegulille, tulevalle moninkertaiselle maailmanmestarille ja olympiavoittajalle.

Entäs Tirkkonen. Voitti sen ja tämän, nappasi killuttimen jos toisenkin. Tyrmäsi kuulemma takakiertokyynärpäälläkin jonkun melkein mestarin. Yksi lahjakkaimpia kautta aikojen. Ja Hakke. Ja Aki. Jani. Jenna...

Voitto Suomalainen laski kädet yhteen
Selkeää voittajaa ei taidettu sittenkään löytää, vaikka Heinon ja Kuutschinin voitot hallitsevista mestareista arvokisoissa ovatkin yksittäisinä tapauksina ylivertaisia. Vilkkusilmäiset provomiehet ja mutuaan mälväävät mudomuijat sekoittivat taas pelin. Niin aina. Mutta yhtä kaikki, kovia on ollut monena aikakautena. Kovempia odotellaan. Suomen ensimmäinen EM-, MM- tai olympiakultamitali on varmasti jo sellainen suoritus, joka yhdistää mielipiteet. Tai sitten ei.

Valokeila heilahti kevyesti korttisakin noustessa pöydässä. Turina tallusteli illan hämärään.

Kaikkien aikojen SM

Seison avarassa tilassa. Jalkapohjissani risteilevät kivuliaan kuivat kanjonit. Ne levittäytyvät tympeinä vasten ohutta sinikeltaista suojapeitettä. Maton alle on piiloutunut nariseva, anturauurteita repivä parketti. Tuntemusten pyörteet myllertävät sisälläni. Olen lämmitellyt itseni hikeen. Liike rauhoittaa. Hiki kapaloi vellovan tiiviiksi keskittymiseksi. Voimaksi. Kulmatuomarit rapistelevat pisteytyspapereitaan. Vastustaja mulkaisee vaivihkaa minua. Sisälmykseni pyörähtävät kertaalleen. Lennähdän tuomarin viittomana keskelle taistelutannerta. Ensimmäinen SM-otteluni on alkamassa. Karjun kauhuni suohon. Vuoden 1992 Kupittaan Suomen mestaruusturnauksen menestys ei ollut osaltani kummoinen. Kokemus sytytti kuitenkin kirkkaan palon, jonka ovat aistineet sadat lajitoverit ennen ja jälkeen.

Vuonna 1980 miteltiin ensimmäiset ottelutaekwondon SM-kisat. Töölön kisahallissa ärjyivät tuolloin kolme lajin pioneeria. Kevyen sarjan voitti Pekka Barman. Raskaassa sarjassa kohtasivat puolestaan Kari Varpio ja Martti Siekkinen. Kaikki edustivat Helsinkiä.

Koko 80-luku oli Helsingin seuran vastustamatonta ylivoimaa. Kyseessä oli aikakautensa valmennuskeskus, jossa harjoittelivat kaikki kovimmat luut ja käärmeliemen keittäjät. Suomen mestaruuksista kisaili vain kourallinen seuroja. 1989 turnauksessa mitaleita kahmittiin kaiken kaikkiaan seitsemälle paikkakunnalle. Vuosikymmenen lopulla päähän aseteltiin rotanloukun malliset kypärät ja pisteet merkattiin tukkimiehen kirjanpidolla. Yksilöistä ylivoimaisimpia olivat miesten puolella Helsingin Jarl Kaila (8 kultaa), Kimmo Tirkkonen (6 kultaa, 1 hopea) ja Markku Murto (4 kultaa, 1 hopea). Naisissa mitali-imureita olivat Helsingin Satu Korpisalo (3 kultaa), Kirsimarja Koskinen (2 kultaa, 1 hopea) ja Janica Karlsson (1 kulta, 2 hopeaa). Seurojen kermaa edustivat Helsinki (61 kultaa, 30 hopeaa, 12 pronssia), Lahti (3 kultaa, 9 hopeaa, 10 pronssia ) ja Turku (2 kultaa, 8 hopeaa, 10 pronssia). Yhteensä 140 kisaajaa 17 seurasta tuuletti SM-killuttimen kanssa.

Seuraava vuosikymmen oli hurjan kasvun aikaa. Seuroja putkahteli sinne tänne ja kisoihin osallistuttiin aktiivisesti. SM-voittajista valittiin arvokisajoukkue. Varusteet kehittyivät. Parketin sijaan matsit siirtyivät pressumatolle. Sähköisyys toi pisteenlaskuun kiinnostavan reaaliaikaisuuden. Helsinki säilytti edelleen mitalikuninkaan valtikan, mutta ylivoimaisuus ei ollut enää yhtä selkeää kuin aiemmin. Urheilijoista eniten kimalletta keräsivät miehissä Helsingin Joonas Soila (6 kultaa, 4 hopeaa), Mikkelin Pekka Heinonen (6 kultaa), Kokemäen Teemu Heino (4 kultaa, 2 hopeaa) ja Turun Jani Hirvonen (3 kultaa, 1 hopea, 2 pronssia). Naisten puolella palkintopallille kapusivat ahkerimmin Helsingin Kirsimarja Koskinen (10 kultaa, 2 hopeaa), Mikkelin Veera Liukkonen (5 kultaa, 2 hopeaa), Porin Minna Ketola (5 kultaa, 1 hopea) ja Malmin Nina Pikkarainen (4 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia). Seurojen parhaimmistoa olivat Helsinki (27 kultaa, 18 hopeaa, 22 pronssia), Pori (24 kultaa, 22 hopeaa, 24 pronssia), Mikkeli (14 kultaa, 4 hopeaa, 7 pronssia), Malmi (7 kultaa, 11 hopeaa, 14 pronssia) ja Kokemäki (6 kultaa, 9 hopeaa, 12 pronssia). Yhteensä 211 kisaajaa 39 seurasta pääsi maistamaan SM-mitalin makua. Listalla esiintyi mm. Mäntsälän, Kuhmoisten, Kemin ja Raision panssaripataljoonat.

Vuosituhannen ensimmäinen kymmen vakiinnutti osallistujamäärät. Olympialaisuus raahasi ammattimaisuuden uudelle tasolle. Ajanjaksoa leimasivat myös seurayhdistelmät ja erilaiset paikkakuntasidonnaisuudesta irtautuneet urheilijatallit. Kansainvälisen kilpakalenterin räjähdysmäinen laajentuminen söi SM-turnauksen arvoa maajoukkueen valintaperusteena. Mitalistien ikäjakauma nuoreni huomattavasti verrattuna aikaisempiin vuosiin. Menestymisen kaavan löysi yhä useampi paikkakunta, etenkin Länsi-Suomi kohosi kohisten tilastossa. Helsinki puolestaan sukelsi ykköspaikalta sijalle 19. Nolkytluvun jättiläisiä olivat Kokemäki (9 kultaa, 2 hopeaa, 5 pronssia), United-talli (7 kultaa, 4 hopeaa, 3 pronssia), Pori (6 kultaa, 5 hopeaa, 7 pronssia), Forssa (2 kultaa, 9 hopeaa, 8 pronssia) ja Hwarang (5 kultaa, 3 hopeaa, 3 pronssia). Porin saalista oli jakamassa Excalibur-talli, jossa oli potkuttelijoita muiltakin paikkakunnilta. Forssan kokonaislukemaa laski puolestaan Sihap-yhtymä. Kilpailijoista ahnaimpia olivat miesten osalta Kokemäen Teemu Heino (5 kultaa),  Iittalan/Excaliburin Jaakko Pitkänen (4 kultaa, 1 hopea), Forssan/Sihapin Riku Alahäme (4 kultaa, 1 hopea), Vihtiä/Vantaata/Vatadoa edustanut Mika Tarhanen (4 kultaa) ja Tampereen/Exaliburin Jan Pyykkö (3 kultaa, 2 hopeaa). Naisissa kaulametallia keräsivät kiivaimminn Porin/Exaliburin Miia Stenvall (4 kultaa, 1 hopea, 1 pronssi), Mäntsälän/Unitedin Mirja Lindblom (4 kultaa), Malmin/Unitedin Heli Väisänen (3 kultaa) ja Liedon Kaisa Varjus (2 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi). Yhteensä 117 urheilijaa 43 seurasta eteni palkintopallille.

Kuluva vuosikymmen on mullistanut SM-instituution monella tasolla. Kisa ovat muotoutunut monilajispektaakkeliksi. Valmennus- ja harjoittelukeskukset ovat houkutelleet entistä aktiivisemmin lahjakkaat urheilijat ja valmentajat luokseen. Ammattimainen harjoittelu, kisaamisen määrä ja tukitoimien kehittyminen on luonut entistä suuremman kuilun ottelijoiden välille. Tämä näkyy tilastoissa. Edeltävään kolmeenkymmeneen vuoteen verrattuna aikuisikäisten kisaajien määrä on romahtanut. Lisäksi sarjashoppailu on mahdollistanut parhaille yksilöille aiempaa ronskimman mitalien kerryttämisen. Turun seutu on noussut aktiivisimmaksi palkintopallipaikkojen täyttäjäksi. Vanhat jyrät ovat pitäneet jossain määrin pintansa, osittain johtuen pienistä osanottajaluvuista.

Suomen mestaruus on säilyttänyt kaikesta huolimatta paikkansa kansallisen kisatoiminnan kruununjalokivenä. Arvomitaleita on jaettu tuhansia, sadoille yksilöille kymmenistä seuroista. Joka vuosi tapahtuman äärelle kokoontuu runsas lauma vanhoja ja nuoria lajitovereita. Suorituksia, sääntöjä ja entisaikoja puidaan värikkäästi. Turnauksen asemaa tuskin horjuttaa mikään tulevaisuudessakaan. Palo on edelleen kirkas. Perhoset värisyttävät siipiään kamppailijoiden sisälmyksissä, niin palamatolla kuin katsomossakin.