torstai 21. helmikuuta 2013

Amerikan avoimet 2013 - I

Listoja tarkkaan tiiraten Voitto Suomalainen taivutti ajatusta. Vintin vilkkaasta kuhinasta kaikui sisäpihalle lopulta vain tiivistä tuumaa. Amerikan herkut pitää tarjoilla kevyinä, hymähti Valmentaja itsekseen.

Voiton päästä:
- Tämän vuoden U.S. Openin napero-ottelut ja liikesarjahörhöilyt ehtivät jo suun sivuitse. Haarukassa olisi vielä aikuisten ja nuorten mattotalkoot. Ne täytyy ehdottomasti nauttia elävänä internetistä, vaikka tarjoilut hieman maksaakin. Panokset pöytään, Las Vegas täältä tullaan. Toivottavasti bittivuo on jouheva ja monipuolinen.

- Ottelulistat löytyi mukavasti verkosta. Millähän perunalla nämä on palvelimelle faksattu. Noh, kyllähän tuosta suttutuhnusta tolkun saa, ja sehän se on seuraavalle tärkeintä. Jenkit ovat ymmärrettävästi vallanneet torstain sarjat, mutta viiksiä ja sombreroitakin keikkuu mukavasti seassa. Kypärälukemiltaan vähäisempinä ovat mukana myös loput mantereen taekwondokulttuurit.  Aavistuksen yllättävää on muun maailman kisaajien niukkuus. Kyseessä on kuitenkin WTF:n G-2 tason turnaus.

- Torstaina otellaan miesten alle 54-, 58-, 63- ja 68-kiloiset sekä naisten alle 62-, 67-, 73- ja yli 73-kiloiset. Koitetaanpas ottaa pari mielenkiintoista pikapoimintaa ottelukaavioista.

- Miehissä kuumimmat etukäteisnimet ovat Kazakstanin Nursultan Mamayev (M63), Kanadan nuori Raphael Giguere (M63), Costa Rican Heiner Oviedo (M58), Meksikon Damian Villa (M58), sekä 68-kiloisten veteraanikvintetti Idulio Islas (Mex), Diogo Silva (Bra), Peter Lopez (Per), Daniel Manz (Ger) ja Erick Osornio (Mex).

Naisten puolella mukana on myös liuta kiinnostavia urheilijoita. Valmentaja merkitsee muistiin ainakin Ruotsin Elin Johanssonin (N62), Brasilian Natalia Falagvinan (N73+) sekä Ranskan raskaan sarjan voimakaksikon Gwladys Epanguen ja Anne-Caroline Graffen suoritukset. Ensimmäinen kierroksen otteluista lämmintä värinää nostattaa naisten alle 73-kiloisissa Meksikon Maria Espinozan (2012 US Open-1., O-3.) ja Turkin Nur Tatarin (EM-1., O-2.) kohtaaminen.   

Sen verran tuntuu ullakolla puhaltelevan, että jokunen nimi taisi jäädä vielä nurkkiin kuljeksimaan, lasketteli Suomalainen mielessään. Ottelulista sivuikkunassa hän naputti pääselaimeen tarvittavaa osoitetta. Kisat olivat juuri alkamassa, ja valmentaja aikoi nauttia potkuista verkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti