Suvikisat Lontoossa eli Blogin Hoodin tikkavitonen

Taulu oli aseteltu taiten paikalleen. Ensimmäinen sulkaperä suhahti tiirasilmäistä nenänvartta tupsahtaen toiseksi pienimpään rinkulaan. Oliko siinä kenties sisäkentän linjakin rikottu.

Voihan pojat. Juho Kostiainen ja Teemu Heino, taekwondomenestyksen takuumiehiksi ajattelemani kaksikko Kazanin olympiakarsintaturnauksessa. Valmistautumisjaksot menivät ainakin näennäisen hyvin. Tarkemmin viilloin tehty arvio mahdollisesta menestymisestä tosin oli jo ennakkoon hieman epävarmempi.

Kostiaisen ottelua ei näytetty suorana ainakaan maailmanliiton juoksutuspalvelimen kautta tulleessa internetlähetyksessä. Oma epäsuora epäilys pääsyylliseksi ensimmäisen kierroksen tappioon on liian kova henkinen ja fyysinen puristus, yhdistettynä epävarmaan ottelulliseen identiteettiin. Tätä olisi tietysti mukava tarkentaa muualtakin kuin kristallipallosta.

Teemu Heinon kohdalla ennakkoarvioni osui aikalailla suoraan keksipurkkiin, suoritus oli silti täysin käsittämätön. En tarkoita käsittämättömällä tässä totaalisen huonoa, Heinon ottelussa on aina läpivalaistuna älykkään tekemisen juopa. Tuntui siltä kuin olisin katsonut Teemun kamppailevan Dalin maalauksessa. Vastus oli aina eri paikassa kuin piti, jalat hieman tervasivat ja pilvistä valui naisen jalka.

Tarkemmin pohdittuna Heinon tekemisestä puuttui kantava seinä. Ottelunohjauksen, eli tila- ja etäisyyskontrollin onnahtelu ratkaisi tämän voiton vastustajalle. Pelimerkkejä olisi ollut parempaankin. Kouluarvosanaksi Teemu Heino saa turnauksesta 6-, lähinnä sen epäsuhdan vuoksi, mikä nähdyssä suorituksessa oli hänen todelliseen tasoonsa. Jos Myyrmäen miehen kansainvälinen arvokisauransa saa vielä jatkoa, pitää ottelun perustuksissa tapahtua raju muutos. Kintereissä on selkeästi vielä potkua yhteen arvokisamitaliin. Todennäköistä on kuitenkin vaivihkainen valuminen valmennustehtäviin. Sitäkin tärkeämmäksi tulee kantavien seinien rakentaminen ja pito.

Tikat lensivät rivakasti peräjälkeen ympäri taulua, pistot löytyivät tikkavitosesta ja kahdeksikon kaarelta. Blogin Hood naurahtaa kuivasti, vai liekö ollut yskäisy, nyppiessään terävänenäisiä käsintehdystä.

Äyskäröidään seuraavaksi Suvi Mikkosen ottelut ja turnaus lyhyesti. Yhden Suomen kaikkien aikojen lahjakkaimman taekwondourheilijan ura näytti vielä hetki sitten erittäin ongelmalliselta, loukkaantumisien ja kroonisen arvokisatärinän vuoksi. Viikonlopun selväpiirteisen rento otteleminen loi Mikkosen uudelleen suurien turnauksien kisaajana. Saavutettu olympiapaikka kutoo hänen kamppailullisen identiteettinsä topakoille hartioille niin vakaan itsevarmuuden viitan, että se pysyy kovemmissakin tuulissa paikallaan. Jos madridinturkulainen säilyy loukkaantumatta elokuuhun, ja nyt nähty turnausviritys löytyy, näemme Lontoossa ensimmäisen suomalaisen taekwondon olympiamitalin. Karsintaturnauksen kouluarvosanaksi Suvi saa 9+, ja onnittelut kisapaikan lunastamisesta päälle. Vielä on pari kyhnyä siellä täällä suorittavana ennen kirkkaimpia mestaruusjuhlia, mutta Rioon on onneksi aikaa.

Ennen Kazanin turnausta arvioin Saina Savagen voittavan vastustajansa, ex-maailmanmestarin, jos kykenee elämänsä esitykseen. Muutaman sekunnin mittainen epäröinti, itseuskon ja keskittymisen katoaminen, aiheutti niukan tappion. Häviöstä huolimatta ottelu oli mitä viihdyttävin ja innostavin kokemus. Savagen fysiikka, tyyli, tekniikka ja liike tuntuvat sopivan hyvin naisten raskaimpaan sarjaan. Ainakin se asettui kohdalleen suhteessa espanjalaismestarin hieman hahmottoman laiskaan ottelutapaan. Saina Savagen kisaliekki palaa tällä hetkellä kansainvälisesti kirkkaammin kuin koskaan. Poltettavaa toivoisi olevan vielä piirun jäljellä. EM-mitali on hyvinkin hamuamisetäisyydellä, pienen lisäkurotuksen päässä. Riittääkö tamperelaisen virta ja kiinnostus, entä kestääkö keho seuraaviin  olympiakarsintoihin saakka. Siinä onkin jo mielenkiintoisempi kysymys. Olympiakarsintaturnauksen kouluarvosana Saina Savagelle: 9. Tästä on hyvä jatkaa, vai kuinka?

Ison tivolin rattaat kääntyvät hiljalleen jo mutkan taakse, uusia onnentyrväisiä hahmoja matkassaan. Blogin Hood katselee sukkahousuissaan mietteliäästi rempsakan perään, keräillen samalla huolimattomasti omia nysviään.

Selväpiirteisen otteluidentiteetin omaavien urheilijoiden menestys oli kisatrendi numero yksi. Suomalaisen ottelukuvan pohjapiirustusten tekeminen onkin selkeästi lähitulevaisuuden tärkein tehtävä liittotason valmennuspampuille. Se on ainoa lähestymistapa vakaaseen, laaja-alaiseen menestykseen ja otteluymmärrykseen. Samalla tulee tarkistuttaa toiminnan mittatikun asteikko ja kuume. Yhteistoiminta vakauttaa mahdollisuudet. Seuraava taekwondoaiheinen kirjoitus Hollituvassa tulee koskemaan ottelun kokonaisnäkemystä ja sen kautta luotua yhdenlaista otteluindentiteettiä.

Oli kisoissa silti paljon muitakin trendejä, esimerkkinä miesten raskaan sarjan ottelijoiden keskipituus. Se oli lähestulkoon kaikkien painoluokkien alhaisin (Tanrikulu - 185cm, Molfetta - 180cm, Trajkovic - 190cm, viimeisin on arvio mitalistikuvasta). Tämä tieto sai ylipainoisen, alimittaisen ja keski-ikäisen kamppailijan uskomaan hetkeksi itseensä. Kunpa salille ei olisi ihan niin pitkä matka sohvalta, mutta toisaalta jos lähtisin niin sitten kyllä kaikki olisi mahdollista. Ensi kerralla ei jätetä Suvia yksin - Rio oijoi!

Blogin Hood huispaa suippahatun takaraivolleen. Sulka ryhtyy kysymättä kiemuraiseen keikuntaan, kun sankari kampurtaa vapautuneenoloisesti tivolikolonnan jälkiä. Taulu pussinsuojassa ja kepinnokassa, tikat pystyssä puolivarressa, kevättä ennustava visla pörryyttää karvaista huulimutkaa. Katotaan kuis enskerralla käy, näyttää silmätirrikin naurahtavan.