Kautta aikain ensimmäinen kadetti-ikäisten maailmanmestaruuskisa oteltiin heinäkuussa Bakussa, Azerbaidzanissa. Etukäteen tarkasteltuna turnaus oli loikka hämärän rajalle. Ikäluokan taso Euroopassa tiedettiin kivenkovaksi, mutta arviot muista mantereista olivat lähinnä valistunutta arvailua. Kaikesta huolimatta Suomen joukkue valmistautui matkaan itsevarmana ja vailla ennakkoluuloja.
Kadettien MM-ryhmä kokoontui kesän aikana kolme kertaa. Leireillä puitiin muuttuneita sääntökohtia, arvokisamenestyksen vaatimuksia sekä kohotettiin yhteishenkeä ja jalkoja. Harjoittelun teemat kiertyivät paikalleen voitontahdon määrittelyn kautta. Bakussa nuorten touhuilu osui pakottamatta luontevalle uralle. Tämän kokemuksen vahvistamana toimintamallia voidaan kehittää edelleen myös tulevien arvokisajoukkueiden kanssa.
Kisamatka (valmentajan päiväkirjasta)
Sunnuntai 20.7.2014 - Maanantai 21.7.2014
Jonotin jälleen kerran lentokentän tiskillä tikettiä Bakuun. Kadettijoukkue tukiryhmineen hääräili edessä ja takana. Muistoja napsittiin älyvimpaimiin ja nauru kupli ahkerasti. Jossain vaiheessa pääsin AirBalticin kyytiin. Matkalla seurasin kuinka joustavasti Elastinen juksasi juniorit jengalle. Riikan välipysäkillä ruttapöksyremmi riimitteli toisaalle, Suomen joukkueen tallatessa omalle jatkoportilleen.
Neljän tunnin transferhorroksen katkaisi pieni passikuvaepisodi. Erilaisten syiden ja seurausten vuoksi räiskimme järkkärillä vakavat naamat kentän harmaata seinää vasten. Sitten sudin läppärilläni otoksista viisumihakemuksiin sopivat versiot. Azerien viisumikonttorilla sain kuitenkin joukon rajojen sisäpuolelle ilman ensimmäistäkään valokuvaa. Uloshengitysvaiheessa olimme jo kisajärjestäjän pakettiautossa, rullaamassa kohti Kaspianmerestä nousevaa aurinkoa.
Days-hotelli oli jälleen kerran toimiva kokonaisuus. Huoneet jaettiin kivuitta, vaikka respan komeljanttari saikin Nikosta missin ja valkusta kapteenin. Näistä stipluista joukkueen huumoriosasto vuoli kissankultaa koko viikon. Maanantain aikana kävin vielä syömässä majapaikan ravintolassa, lähikiparilla vesipönikkäostoksilla, lepäämässä, ohjaamassa kevyen heiluttelun kisaajille ja palan painikkeeksi seurasin Mäkisen Tomin matkaa kohti rekisteröintiä. Ennen nukkumaanmenoa penäsin kattokerroksen kabinettia harjoittelutilaksemme, mutta se ei jostain syystä sopinut Daysin johtoportaalle. Salaa hipsimme kuitenkin harjoittelemaan joka ilta, joskus useammankin kerran päivässä.
Tiistai 22.7.2014
Tiistaina löysimme rytmin. Sosiaaliset synapsit kutoivat joukosta tiiviistä verkkoa. Se otti vastaan harmin hetkellä ja pompautti lentoon riemua päin. Päivään sisältyi valmistavat harjoitukset ja parin painonpudottajan omat, ohjatut hikiviritykset.
Keskiviikko 23.7.2014
Aamupalaksi nielaisin keitetyn kananmunan ja kourallisen pähkinöitä. Sitten alkoi punnitustouhotus. Tiukalle meni. Nauru kapusi kuitenkin pian suupieliin palautusjuomapullon imuletkua ja leivänmurupolkua pitkin. Illalla oli treenit, joiden kaava oli joka päivä jokseenkin sama. Vedin ensin yhteisen alkuverryttelyn, jonka jälkeen jokainen valmentaja nappasi vastuun omista urheilijoistaan.
Tomi komensi Oskaria ja Emmaa. Mono piti pitkää lätkyä toiselle Oskarille. Panssariin kietoutunut Erik otti vastaan Nooran potkunpiiskoja. Itse hikoilin Sophian, Idan ja Nikon treenarina. Neliömallimme tuntui toimivan ja vireet sattuivat kohdilleen. Yhteinen harjoitus päättyi rinkiin ja kadettien itse kehittelemään joukkuehuutoon. Joka kerta lähdin salilta hymyillen.
Torstai 24.7.2014
Ensimmäisenä kisapäivänä kaikki oli valmista. Valmentajilla oli pukutarpeet pakattuina repun perätilaan. Kasikulmioon marssivat itsevarmoina Oskar, Oskari ja Ida, täsmäten päihinsä keskiaikaista ritarikypärää muistuttavan häkkyrän. Visiirivirityksessä tuntui olevan vain kaksi asentoa, yhdessä leukasuoja painoi kurkkuun ja toisessa katseen etupelto hämärtyi näkymättömiin.
Mäkisen Osku kohtasi ensimmäisellä kierroksella ennalta tuntemattoman korealaisen. Seo nakutti taikajalallaan voiton ennen täyttä aikaa. Kova kaveri. Taistelu oli kuitenkin näyttävä ja innostava. Korean poika hoiteli päivän kaikki loput ottelut kasvavin piste-eroin.
Oskari Koskinen mittaili paremmuutta Ukrainan Maksym Plachintan kanssa. Matsi oli takuuvauhdikasta Oskua. Plachinta oli tällä kertaa etevämpi, mutta tästäkin kahinasta jäi hyvä tuntu. Vastus on voitettavissa tulevissa turnauksissa.
Päivän kolmannen suomalaisen, Idan, vastuksena hyöri Kroatian pitkänhuiskea Paula Antunovic. Tammila otteli ennakkoluulottomasti, voitontahto silmistä hehkuen. Pelisuunnitelma piti. Tappiosta huolimatta turkulaisen kamppailu synnytti jotain peruuttamatonta. Jotain sellaista, minkä avulla kannatellaan vielä jonain päivänä komeaa mitalikasaa kaulan jatkeena.
Punnituksissa Emma veti itsensä rajoille. Muutama gramma erotti hänet sarjan vaatimasta painosta. Kyyneleet valuivat poskilla pettymyksen makuisina. Koko joukkue tuki parhaansa mukaan. Verkko oli tiivis ja tukeva.
Iltapalaverissa oli ylpeä tunnelma. Urheilijanidut kasvoivat ja versoivat uutta. Vastoinkäymisistä huolimatta suomalaiset tsemppasivat toisiaan. Päivä päättyi rentoon, helpottuneeseen ja kannustavaan nauruun. Ajatuksiin jäivät edelleen voitontahto ja itsevarmuus.
Perjantai 25.7.2014
Otteluiden osalta perjantai oli joukkueen välipäivä. Punnitukset ja harjoitukset ohjasivat kuitenkin kisapaikalle. Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Katsomossa tehtiin tarkkailutyötä. Arvioinnit, analyysit ja vitsit komppasivat toisiaan. Joku kekkasi uuden keinon metsästää pisteitä, toinen arvioi mahdollista tulevaa vastustajaa. Virnepuolta tarjoili kisahallin jalkavaksipataljoona. Viitseliäiden vartijoiden vainoissa ei yksikään hojotossu levähtänyt penkin reunalla ilman napakkaa motkotusta. Paluumatkalla hillittyä hilpeyttä herätti ikkunasta bongattu, päivä toisensa jälkeen toistuva paikallisten työmiesten tappelun rajamailla sinkoileva dialogi.
Iltatreenissä oli mukana koko porukka. Päättäväisyys näkyi jokaisen, kisaurakkansa suorittaneidenkin, potkujen kaarista.
Lauantai 26.7.2014
Suomalaisten osalta viimeinen kisapäivä oli lauantai. Vuorossa olivat Sophia, Noora ja Niko. Keskittyneisyys kihisi vakavien ilmeiden alla. Aamutoimet ja verryttelyt etenivät kuten pitikin. Erik hiosti Nooraa. Minä rytmitin, lietsoin ja tasoitin Sophian ja Nikon kisatuntua. Töitä tehtiin vuorotellen ja erikseen. Askelmerkit pitivät.
Sitten Euran pitkäkoipi asteli keskuskentälle ja otti sen haltuun täydellisesti. Egyptiläisen vastustajan ponnekkaat yritykset tyssäsivät kerta toisensa jälkeen länsi-suomalaiseen jalkaan. Ensimmäinen voitto! Hohoo! Verkkaritoverit käheyttivät äänitorviaan katsomossa. Siniristejä huiskutettiin ilmassa. Egypti kaatui 10-1 myös kannustuksessa. Toisessa ottelussaan Noora mitteli taitojaan Iranin Bakhshia vastaan. Kaksi erää peli pysyi pisteiden osalta tasaisena ja 3-8 tappiosta huolimatta matsi oli miellyttävää seurattavaa pillin vislaukseen saakka.
Sophia remusi pitkin vauhdikasta vuoristorataa Australian Robertsin kanssa. Puoli päätä pidempi aussi naputti ensin reilun pistejohdon, mutta Vassilaki kiri 9-9 tasuriin. Sitten väsyminen ja keskittyminen hieman herpaantuivat ja eteläisen pallon puoliskan tyttö vei ottelun nimiinsä. Sophian suoritusta voisi kuvailla raisun makoisaksi revitykseksi.
Niko Saarinen avasi päivänsä Saudi-Arabian raskaan pajavasaran moukaroinnissa. Ensimmäisellä erätauolla mietin hetken, että kuinkahan tässä käy. Niko vaikutti olevan fyysisesti ja henkisesti aivan puhki. Jännitystä varmaankin. Jostain käsittämättömästä lähteestä poika kuitenkin keräsi voimia ja vei voiton viime sekunneilla. Valkun penkin selkämys valuu hikeä varmaan vieläkin.
Matsin jälkeen lainasin tuplasuojan Nikon toiseen sääreen. Tällivarmistus. Jokaisen ottelun jälkeen Saarinen vetäytyi omiin ajatuksiinsa. Tuntui kuin mikään ei vaikuttaisi hänen hermoihinsa. Ihaillen seurasin paketin pitävyyttä.
Toisella kierroksella kaatui egyptiläinen huiskimus. Loppusekunnit olivat yhtä kiivaat kuin saudin kaadossa. Kädennoston jälkeen Nikon kasvoille aukesi helpottunut hymy. Oivalsin, että oma tavoite oli saavutettu kahden voiton jälkeen.
Seuraavat matsit olivatkin huomattavasti vapautuneempia. Martiniqueta vastaan taktiikka piti täydellisesti, eikä Kevan Brival löytänyt yhtään aukkoa turkulaisen tiiviistä suojalinnoituksesta. Summerin jälkeen nostimme nyrkit pystyyn, ja läpsimme päälle yläviitoset. Olet mitalimies, totesin veijarimaista hehkua säteilevälle turkulaiselle. Niko tiesi, että tämä on hänen päivänsä. Itsevarmuus kasvoi entisestään. Sovimme, että omilla vahvuuksilla mennään päätyyn saakka. Sitten Niko vetäytyi taas rauhaansa. Vinkkasin Erikille, että nyt tarvittaisiin pukumiestä. Euran Clark Kent oli hetkessä valmis.
Välieristä eteenpäin penkkivalkun kun pitäisi pukeutua kauluspaitaan ja solmioon. Aikataulumuutosten vuoksi en ehtinyt hakea omiani hotellilta. Semimatsissa Ranskan Carre koitti horjuttaa suomalaisen puolustusta loputtomalla potkurallilla. Turhaan. Päivän neljäs päänahka keikkui Nikon vyöllä. Tähän peliin pääsin vielä penkille möykkäämään. Erik peesasi viereisellä istuimella harmaissaan erinomaisesti. Jäljellä olisi enää loppuottelu.
MM-finaali. Huh. Näitä hetkiä ei ole liikaa suomalaisessa taekwondohistoriassa millään tasolla. Valmentajat nautiskelivat. Olo oli sykkeistä huolimatta rauhallinen. Kannustusporukka veti henkeä ja imeskeli pastilleja viimeistä huutoa varten. Ranskan Bouedo, WTF:n tekninen delegaatti, poisti minut verskakortilla valkkutuoleilta. Purnasin turhaan. Toisessa päädyssä Korean valmentaja veti verryttelyasunsa päälle ryppyisen puvuntakin. Näin se menee. Toisaalta kaikki oli jo sanottu, loppu olisi Nikon hommia. Myös Erik tiesi mitä pitäisi tehdä ja olla tekemättä.
Upean, taktisen taistelun jälkeen Saarinen näytti hieman pettyneeltä hopeaan. Luonnollista. Hetken kuluttua tyytyväisyys karehti kasvoille. Päivän urakasta olisi jäljellä enää mitalinjako, nautiskelu saavutuksista ja säärien tapetointi kylmäpusseilla. Takahuoneeseen päästyämme paikalle juoksi kiljuva joukko Suomi-paitoja. Halauksia, läpsyjä, onnitteluja ja kyyneleitäkin velloi joka puolelta. Kamerat räpsytti. Tuore hopeamitalisti oli luonnollisesti kaiken keskipisteenä. Liiton puheenjohtajakin soitti ääni riemusta läikähdellen.
Palkintojen jaossa katselimme kuinka liput nousivat salkoon. Siniristi oli omalla paikallaan Korean lipun vieressä. Otimme lisää kuvia ja juttelimme mukavia. Valojen sammuttua lähdimme hotellille ja pidimme iltapalaverin. Yhteishuudon jälkeen nuoret temmelsivät vielä tovin omiaan. Tämä energiapiikki kantaisi heitä tuleviinkin turnauksiin.
Sunnuntai 27.7.2014 - Maanantai 28.7.2014
Sunnuntai oli vapaapäivä. Joukkue lähti yhdessä tutustumaan Bakuun. Liekehtivät tornit eivät tarjonneet muuta kuin komeita kuvia. Ensimmäisestä ruokapaikasta oli pitsat loppu. Oikeastaan kaikki muukin. Seuraava ravintokeidas toimi. Onneksi. Kun tornit ja paikalliset erikoisuudet oli ihmetelty, lähdimme pakkauspuuhiin. Paluumatkalle piti livahtaa yön pimeässä.
Eri pituisten torkkujaksojen jälkeen olimme Helsinki-Vantaalla. Vastassa oli tuttuja, kukkia ja puheita. Niistä selvittyäni moikkailin reissulaiset ja lähdin kotiin. Väsytti ja vihellytti. Näin se meni, oikeastaan juuri niin kuin pitikin.
Lopuksi
Kadettijoukkueen esitys oli vakuuttava. Lajin suomalainen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä kirkkaammalta kuin koskaan ennen. Lasten arvokisaaminen on toisaalta melkoisen kimurantti kokonaisuus. Nyt pitääkin napata taas iso kartta käteen ja suunnitella reitti huomiseen tarkasti. Täysivaltainen, aikuismainen valmentautuminen ei saisi vaivata kasvavia yksilöitä liian aikaisin. Huippu-urheilun, rasitusvammojen, painonvetojen, loukkaantumisten, näyttökisojen, kriteerien, odotuksien ja vaatimuksien vyyhtiä tulee käsitellä periaatteen hansikkain. Suomen Taekwondoliiton kadettimaajoukkuetoiminnassa nuo periaatteet ovat terveys, elämyksellisyys, yhteisöllisyys, ammattimaisuus ja niiden kautta pitkäkestoinen menestys. Tavoitellaan täysipainoista kasvua aikuiseksi, urheilijaksi ja siinä sivussa arvokisamitalistiksi.
[teksti on julkaistu Taekwondo-lehdessä 3/2014]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti