Saavutukset EM 2. 2005
EM 3. 2000 & 2002
PM 1. x 5
Lukuisia kansainvälisiä A-class-voittoja
Olet Suomen mestari mallia 2014. Miltä nyt tuntuu?
Kivahan se on vuoden loukkaantumistauon jälkeen huomata, ettei ole ihan tyystin ainakaan Suomen vauhdista pudonnut.
Kuinka monta taekwondon SM-kultamitalia sinulla on? Nyt en voi olla ihan 100% varma. Aikuisten suomenmestaruuksia on ottelusta 15 tai 16 kappaletta. Jokunen SM-kisa on vuosien varrella jäänyt väliin loukkaantumisten vuoksi, mtta aina olen koittanut paikalle tulla, kun se terveyden puolesta on ollut mahdollista. Viimeisin tappio SM-kisoissa on tullut vuonna 1996 Joonas Soilalle miesten alle 83 kg:n sarjassa. Aikuisten sarjojen mestaruuksien lisäksi minulla on suomenmestaruus myös juniorien SM-kisoista ottelussa, sekä tietysti se tärkein - liikesarjojen suomenmestaruus kolmen hengen ryhmässä Kim Sinisalon ja Niko Alahämeen kanssa.
Milloin voitit ensimmäisen mestaruutesi ja missä? 1994 oli nuorten SM-kilpailut Jämsässä, joista sain ensimmäisen SM-voittoni. Samana keväänä oli sitten myös aikuisten SM-kilpailut - muistaakseni Lahdessa - josta omaksi ja varmasti aika monen muunkin yllätykseksi nappasin kultamitalin voittamalla finaalissa Joonas Soilan, jota tuolloin pidin hyvinkin kertaluokkaa itseäni kovempana urheilijana.
Jos vertaat ensimmäistä ja viimeisintä voittoasi, mitä eroja tai samankaltaisuuksia huomaat? Erona varmastikin se, että ensimmäiseen lähdin selkeänä haastajana ja viimeisimpään vuoden kisatauosta huolimatta varmaankin suosikkina. Suuri osa samankaltaisuuksista on karissut vuotten varrelle lajin sääntöjen ja oman elämän muuttuessa, mutta varmasti täyskontaktiotteluun valmistautumisessa aina jotain yleistä samankaltaisuutta on silti löydettävissä.
Onko matkan varrella sattunut jotain erikoisia tai hupaisia tapahtumia? Ainahan sitä jotain kommelluksia tulee. Muutama vuosi sitten meinasi tulla nolo tilanne, kun SM-finaalit järjestettiin Olympiakamppailutapahtumassa Myyrmäessä, jonne oli silloiselta asunnoltani alle kilometri. Jotenkin noin lyhyeen matkaan lähtö ei saanut kisoihin lähdön tunnelmaa, ja unohdin siinä sitten tietysti ottaa hammassuojani matkaan. Edellinen matsi oli jo loppunut, kun asian huomasin. Onneksi Pajulammen Sampo sai yllättävän vikkelästi kipaistua paikalla olleelta myyntikojulta uudet suojat. Ehdin heittää ne muotoilemattomana suuhun juuri ennen kuin ottelijat komennettiin kentälle. Nolo hammassuojien etsintä TV-ottelussa vältettiin melko niukasti. Hammassuojien kanssa on yleisestikin ollut paljon sohlinkia, välillä on oteltu Kostiaisen Juhon suojilla, välillä on hätäpäissään leikattu kahden sentin pätkä jotain muovia tuomarin silmänlumeeksi, jotta on päästy ottelemaan. Varsinkin kun hammassuojat tulivat pakollisiksi, on niiden kanssa ollut paljon sekaannusta ihan yleisemminkin, ei vain minulla. Garmisch-Partenkirchenin MM-kisoissa 2003 olisi koko joukkueen pitänyt lähteä illalla keskustaan etsimään urheilukauppaa, kun joukkueenjohtajien kokouksesta tuli tieto, että hammassuojia vaadittaisiin kisoissa nyt ensimmäistä kertaa. Hetken neuvonpidon jälkeen pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, ettei sinne keskustaan kannata lähteä myöhään illalla toteamaan, ettei kaupat ole enää siihen aikaan edes auki. Lopulta hammassuojat eivät vielä noissa kisoissa edes olleet pakolliset, vaan ainoastaan yleiskokouksessa päätettiin, että seuraavissa arvokisoissa hammassuojat olisivat pakolliset kaikille.
Ja vielä lyhyisiin kisamatkoihin palatakseni, tuon Myyrmäen SM-kisan lisäksi on muuten ollut toinenkin kerta, kun SM-kisamatkani oli alle kilometrin mittainen. Vuonna 1998 oteltiin Tapiolassa ja silloin satuin myös asumaan melkein kisahallin vieressä.
Onko sinulla jotain SM-rituaaleja?
Tuossa muutama vuosi sitten oli vielä sellainen rituaali,että aina SM-kisoja edeltävänä päivänä piti tarkistaa onko kisat Iittalassa vai Nurmijärvellä. Nythän Iittala näyttää luovuttaneen kisajärjestäjän manttelinsa - ilmeisesti jollain Molotov-Ribbentrop-
Miten kisat ovat mielestäsi muuttuneet vuosien varrella ottelijan näkökulmasta? SM-kisat sinällään eivät ehkä erityisesti, mutta kun ajatellaan esimerkiksi kaikkia sääntömuutoksia, niin kisatapahtumat ylipäänsä ovat tietty muuttuneet. Omista kisällivuosistani on koko suomalaisen kisasysteemin muutos harrastajasarjoineen vaikuttanut siihen, että ns. normiharrastajia ei välttämättä enää tänä päivänä samalla tavalla SM-kilpailuihin lähde. Tässä on toki niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Raskaissa sarjoissa SM-kisojen osallistujamäärä on säilynyt tasaisen masentavana läpi koko Suomen taekwondohistorian. Vaikka noin puolet suomalaisista aikuisista miehistä kuuluisi taekwondossa raskaaseen sarjaan, ilmestyy SM-kisoihin vuodesta toiseen Aku Ankan yhden käden sormilla luettava määrä kisaajia. Onpa 2000-luvulla kerran tainnut jäädä raskas sarja kokonaan ilman suomenmestariakin.
Onko tuomaritoiminta muuttunut, ja jos on, niin miten? Pistetuomarien osalta hommasta on tietenkin tullut huomattavasti läpinäkyvämpää. Itsekin olen ehtinyt näkemään joitain kisoja, ei tosin SM-tasolla, joissa ottelu oteltiin pistetilanteesta mitään tietämättä ja lopuksi tuomari julisti voittajan. Sitten päästiin siihen kirjaustapaan, jossa pistetuomarit toivat erätauolla kuluneen erän saldon, jonka sitten keskuspöytä ynnäili yhteen, ja joku vapaaehtoisjuniori kävi ripustamassa tulostaululle. Ensimmäisen erän pisteet saatiin hyvässä lykyssä näkyviin hiukan ennen toista erätaukoa. Seuraavaksi päästiin pistetuomarien antamien pisteiden reaaliaikaiseen seurantaan, jossa annetut pisteet ilmestyivät taululle heti tilanteen päätyttyä, mutta joka edelleen kätki tilanteen sisäiset pistesuoritteet varsin tehokkaasti. Tähän aikaan pistealgoritmistä ja sen implementoinnista Liiton pistislaitteisiin käytiin vilkasta keskustelua. Näitä pistelaitteistoja ehti olla useampikin sukupolvi ennen ensimmäisiä elektronisia panssareita, joilla nykyään otellaan. Nykyään pistetuomarien rooli on antaa pisteet yläosumista ja lyönneistä, ja ottelut videoidaan paitsi kisajärjestäjien, myös lukuisten yksityisten kameroiden voimin. Tuomarien hyvät ja huonot suoritukset näkyvät viimeistään jälkikäteisanalyyseissä vuorenvarmasti. Uskon, että tämä on terävöittänyt tuomarointia jatkuvasti. Sama pätee toki myös keskustuomarin toimintaan, vaikka tämä ei aiemminkaan ole aivan niin paksun savuverhon taakse kätkeytynyt.
Mielestäni meillä on Suomessa oikein hyviä tuomareita. Valitettavasti heitä on lukumäärällisesti kovin vähän. Tämä näkyy paitsi ajoittaisina herpaantumisina pitkien kisapäivien aikana, mutta myös siinä, että toisinaan kentällä ovat verrattain kokemattomat tuomarit. Jopa otteluissa, joissa ei pitäisi "harjoitella" tuomarointia. Tämän sanon sillä tärkeällä lisäyksellä, että tuomarien vähyys tai mahdollinen kokemattomuus ei tietenkään missään nimessä ole olemassaolevien tuomareiden vika - heille kaikki mahdollinen kunnia! Vika on meissä seuroissa ja sitä kautta Suomen Taekwondoliitossakin, jotka emme tämän enempää tuomareita Suomeen ole tuottanut. Toivottavasti tuomaroinnin profiilia saisi nostettua ja tuomarointia kehitettyä entistä haluttavammaksi taekwondoharrastajan poluksi, jotta meillä olisi jatkossakin riittävästi innostuneita ja asiansa osaavia tuomareita.
Onko sinulla joku tavoite SM-mestaruuksien määrän suhteen? Ei varsinaisesti, tässä vaiheessa uraa nivelien kunto ei enää ole nuoruuden veroinen, ja kaikkeen pidemmän tähtäimen suunnitteluun pitää aina antaa entistä isompi varaus siitä, kestääkö paikat. Mutta jos kestää, niin kyllä mut SM-kisoista vielä tulevinakin vuosina löytää. Ja jos vielä muutaman kerran löytää, niin sitten voidaan ottaa vaikka se 20 kultaa tavoitteeksi. Mutta tässä vaiheessa on turha moisesta uhota.
Mikä saa lähtemään vuosi vuoden jälkeen SM-kisoihin? Laji kehittyy kokoajan ja itse koittaa kehittyä sen mukana. Viime vuosina minulla on ollut aika tiivistäkin päänsisäistä taekwondoprosessorin softapäivitystä, jotta mies pysyisi lajin muutoksessa mukana. Tykkään kyllä "old school" taekwondosta, mutta ehkäpä juuri tuo jatkuva muutos pitää mielenkiintoa uuden oppimiseen yllä. Haluaisin myös olla potkimassa nuoria urheilijoita eteenpäin antamalla haastetta kotimaassa.
Mitä ohjeita antaisit ensimmäistä kertaa SM-turnaukseen osallistuvalle ottelijanalulle? Ehkä se tärkein steppi on tuossa vaiheessa jo otettu. Usein tuntuu, että juuri kisoihin ilmoittautuminen on se hankalin vaihe. Eli rohkeasti mukaan. Toinen neuvo ottelu-uransa alkuvaiheessa oleville voisi olla se, ettei turhaan yritä yksi yhteen kopioida jonkun tietyn huippuottelijan tai vaikka oman seuransa ylimmän vyön ottelutyyliä, vaan lähtee liikkeelle itselle luontevimmasta tavasta ja alkaa kehitämään sitä. Lajissa voi pärjätä todella monella tavalla ja kaikki ottelutyylit eivät sovi kaikille. Juuri sinulle paras ottelutyyli voi olla täysin eri kuin oman sarjasi maailmanmestarille. Toki jossain vaiheessa voi olla tarkoituksenmukaista tehdä isojakin muutoksia omaan tyyliinsä, mutta se hetki ei yleensä ole aivan ensimmäisissä kilpailuissa.
Oletko koskaan punninnut SM-mitaleitasi? Paljonko? Enpä ole. Mutta sellaisen huomion voin ulkomuistista tehdä, että aina välillä palkinnoksi ojennetaan mitali, välillä taas pokaali. Palkintojen prameudet heittelehtii lajissamme aika paljon. Laidasta laitaan ei voine sanoa, koska sinne toiseen laitaan ei olla vielä osuttu, mutta joskus näennäisen samanarvoisista turnauksista palkintona on kaulassa housunnapin kokoinen messinkirinkula villalangan päässä, toisinaan taas voi olla ihan kohtuullisen hienokin pokaali kädessä. Mitään varsinaista yhtenäistä linjaa palkinnoissa ei Suomessa sen paremmin kuin maailmallakaan ole löytynyt.
Mikä on maukkain voittosi? Entä raskain? SM-voitoista ensimmäinen oli kaikkein maukkain. Kokonaisuutena parhaimpia ovat paitsi Ateenan olympiapaikan varmistanut voitto Kroatian edustajasta, mutta myös tuolloin hallitsevan euroopan- ja maailmanmestarin, Espanjan Ruben Montesinosin voittaminen Latvian EM-kilpailujen neljännesfinaalissa 2005. Voitot muistakin maailmanmestareista ja MM-mitalisteista tuntuvat aina makoisalta.
*Raskaimmalla tarkoittanet tappiota, ei voittoa?*
Raskaita tappioita on monia. Itse noita on vaikea katsoa objektiivisesti, sen myönnän. Moni tappio tärkeässä paikassa tuntuu erityisen raskaalta, koska itse kokee, ettei kaikki välttämättä mennyt aivan oikein tuomareidenkaan suunnalla. Tietysti on aina todettava, että jos olisi riittävän hyvä, niin ei jäisi tulkinnan varaa.
Raskaimpina tappioina lienee Pekingin olympiakarsintatappiot, joista ensimmäisessä (maailmankarsinta) olin jo kaksi arvokisamitalistia voittanut, kun hävisin neljännesfinaalin viimehetken lyöntipisteellä Qatarille (6-7). Euroopan olympiakarsinnoissa Istanbulissa taas hävisin harmillisesti moninkertaiselle MM- ja EM-mitalistille ja ko. karsintaturnauksen voittaneelle Espanjan Jon Garcialle. Isoin tekijä tällöinkin oli tietysti mies itse, mutta ottelun kolmannen erän Garcialle tasoittanut piste tuli silloisella luvunlaskusäännöllä, ja keskustuomarin antamana täysin perusteettomasti hipaisuosumasta. Pääpisteet olivat toki hyvällä vastatekniikalla ansaitut, mutta luvunlasku missään nimessä ei. Lopussa tuomari ei antanut Garcialle varoitusta kolmesti peräkkäin tapahtuneesta kiinni roikkumisesta, jolla pelattiin otteluaika loppuun. Varoitus Garcialle olisi vielä riittänyt viemään 8-9 päättyneen pelin jatkoerään.
Videotarkistuksen aikakaudella tuoreehkona harmillisena muistona on 2013 MM-kisoissa osunut takakiertopotku, josta pisteet jäivät saamatta. Itse tiedän jalkani osuneen jonnekin, ja video todistaa, että minnekään muualle kuin päähän se ei voinut osua. Tietenkin tuomarit tekivät päätöksen täysin oikein vain videokuvan varassa, ja koska eivät voineet olla 100% varmoja osumasta, eivät pisteitä antaneet. Hävisin ottelun kisat voittaneelle ja Lontoon olympialaisissa hopeaa napanneelle Gabonin Anthony Obamelle pistein 0-1. Noin 15 sekuntia ennen loppusummeria tulleet takakiertopisteet olisivat hyvinkin saattaneet riittää loppuun asti. Mestari oli vähällä kaatua jo toisella alkukierroksella. Sen jälkeen kaikki olisi ollut taas auki.
Kuka on ollut pahin kilpakumppanisi vuosien varrella? Tämäkin on tosi vaikea sanoa. Ehkä Ranskan Pascal Gentil, jota en milloinkaan onnistunut varsinaisissa turnauksissa voittamaan, vaikka monesti ottelimme. Kerran Pariisissa onnistuin voittamaan Gentilin harjoitusleirillä tapahtuneissa salikisoissa. Myöskään Riikan EM-finaalissa jatkoaika Gentiliä vastaan ei ollut kovinkaan kaukana, kun 8-10 tilanteessa päätä hipaissutta potkuani ei katsottu pisteiden arvoiseksi suoritukseksi.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että monet pahat vastukset ovat minulta jääneet voittamattomiksi kannoiksi kaskeen, ja näistä yhden valitseminen ylitse muiden ei ehkä tee ansaittua kunniaa muille.
Mikä kisapaikka on jäänyt mieleen, ja miksi? Moni tavallinenkin kisapaikka on jäänyt hyvin mieleen lukuisien käyntikertojen vuoksi. Erikoisimpina ehkä mieleen on jäänyt 1998 Meksikon Manzanillossa ollut kisahalli, josta puuttuvien seinien vuoksi olisi ehkä oikeampi käyttää nimitystä kisakatos. Ilma oli sitä myöten kuuma ja kostea, että halli ei lämmityksen takia toki seiniä tarvinnut. Jäähdytyksen vuoksi sensijaan niitä olisi voinut harkita.
Toinen mieleen nyt tuleva tapaus oli Skotlannissa, jossa kisojen jälkeen hallissa alkoi koripallovuoro. Kisat olivat myöhässä kuten aina, ja koripalloilijat pompottelivat jo ovella kärsimättömästi. Raskaan sarjan finaali oli omalla paikallaan kisojen viimeisenä otteluna. Kun kolmannessa erässä sain vastustajan painostettua nurkkaan, kävivät järjestäjät keräämässä vastakkaisesta nurkasta yhden rivin ottelumattoa pois. Tämä on ehkä erikoisimpia kisainfraan liittyviä muistojani.
Zacharia Asidah nappasi juuri viidennentoista Tanskan mestaruutensa. Ensimmäisen hän sai 23 vuotta sitten. Onko teillä joku kisa? Oletteko keskustelleet aiheesta? Ei meillä mitään kisaa ole menossa, mutta toki näitä "päättymättömiä" uriamme aina välillä yhdessä naureskelemme. Taidetaan olla aika samalla tavoin hommaan suhtautuvia. Molemmat kisaa, koska pitää kisaamisesta ja koska yhä pärjää sillä tasolla, että kisaaminen on mielekästä. Zackien kanssa on tietty paljon pidetty yhteyttä, treenattu yhdessä Suomessa, Tanskassa ja vähän muuallakin ja tietty oteltu vastakkain melko monta kertaa. Aika 50/50 on ottelumme menneet, ensi kerralla olisi taas minun vuoro, kun Zackie pieksi minut viimeksi Kisakallion PM-kisoissa 2013. Silloin sain sellaisen puujalan, että vieläkin sattuu, kun asiaa muistelee.
Onko jotain muuta, mitä haluaisit sanoa SM-kisoista tai Suomen mestaruudesta?
Ilmoittautukaa mukaan! Moni kisoja katsomosta katseleva olisi varmasti hyvinkin mitalin arvoinen, mutta se edellyttää sitä mukana oloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti