“Thaimaan Harnsujin läjäyttää makean takakierron keskelle Iranin Zenoorin sähköhattua. Zenoorin lennähtää osuman voimasta äimistyneenä pyrstölleen. Täh! Sensorit eivät värähdäkään! Voihan vihvilä!”
“Korealainen väistää liukkaasti taakse ja mojauttaa klassisen takajalan keskelle venäläisen rintapanssaria. Piste välähtää taululle. Eh. Sehän. Eei. Sehän kirjaantui venäläiselle. Eikä kukaan reagoinut mitenkään. Miten tuo on edes mahdollista?”
Yksi olympiataekwondon kestopuheenaiheista 2000-luvulla on ollut pistelaskujärjestelmä. Järjestelmän muodostavat säännöt ja varusteet, sekä niitä parhaimpansa mukaan käyttävät tuomarit, valmentajat ja ottelijat.
Ottelusääntöjä on taekwondossa rukattu olympiakelpoisuuden jälkeen tempoilevan kiihtyvällä tahdilla. Varusteiden kehitys on ryntäillyt perässä pöksyt roikkuen. Yhtälö onkin saanut aikaan melkoisen määrän poskenpaukutusta. Todellinen pohdinta on useimmiten jäänyt intressilähtöisen iskulausekinaamisen varjoon. Kansainvälisen lajiliiton linja on ollut enimmäkseen ylimielisen vaitonainen.
Alun esimerkit olivat Rion olympialaisista ja 2015 MM-kisoista. Selostukset on kirjoitettu puhtaaksi kolumnistin korvien välistä. Reaktiot ovat autenttisia.
Järjestelmän ällistyksiä
Kansainvälisen lajiliiton tavoitteena on ollut luoda systeemi, joka tekee ottelutaekwondosta läpinäkyvän ja kaikista kilpailijoista tasavertaisia. Samalla ollaan haluttu lisätä matsien näyttävyyttä ja sujuvuutta. Epävakaus ja tempoilu kuitenkin horjuttavat järjestelmän uskottavuutta, vaikka se enimmäkseen toimisikin moitteetta. Suurimmat kompastuskivet ovat tällä hetkellä:
1) Pääsuojuksen toiminnalliset ristiriidat
Sähköhattu rekisteröi joskus haamuosumia, eli potkuja jotka eivät kosketa osuma-aluetta. Näin kävi ilmeisesti myös Suvi Mikkosen ottelussa Ruotsia vastaan Riossa, tai sitten kontakti oli todella silkinohut. Joskus toisaalta täysosumakaan ei tuo pisteitä tilille. Tämä oli muun muassa Thaimaan kohtalona Iranin kohtaamisessa samassa turnauksessa.
2) Rintapanssariosumien heilahtelu
Jalkapöytäsuojissa on nykypäivänä 11 anturia. Silti pisteosumat, etenkin perinteisillä kiertopotkuilla panssariin ovat ajoittain arpapeliä. Kokenut suomalaiskisaaja testasi ennen Rion olympiakarsintoja tuolloin virallista rintasuojusta ja totesi, että joka kolmas samanlainen potku tuo keskimäärin onnistumisen.
3) Lyöntiosumat
Tuomarit antavat lyöntipisteet näköhavaintonsa mukaisesti. Pisteeksi kelpuutettavien osumien teho ja suoritustapa voivat vaihdella kahden ottelun välillä huimasti. Tähän heilahteluun kaavaillaan ratkaisuksi anturihanskaa. Aika näyttää onko se vakaampi vaihtoehto.
4) Järjestelmä on koskematon
Kuten edellä on todettu, järjestelmä ei ole täysin aukoton. Toisaalta sen kyseenalaistaminen ei ole mahdollista otteluiden aikana. Aikataulullisen sujuvuuden vuoksi on uhrattu mahdollisuus nostaa kortti silloin, kun vehkeet sakkaavat. Toivottavasti tähän saadan muutos tulevaisuudessa.
Sopeutuminen on mestarin kivijalka
Ottelutaekwondo on kahlaamassa oikeudenmukaisemman ja läpinäkyvämmän kamppailuviihteen suuntaan. Nykyjärjestelmä on tosin muutoksen kourissa vielä pitkään. Tilanteet, vastukset ja kisapaikatkin vaihtuvat. Viisinkertainen maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiavoittaja Steven Lopez sanoi eräässä haastattelussa: “Menestyvän ottelijan tärkein ominaisuus on sopeutuminen.” Harrastajan taekwondoarjessa se voisi tarkoittaa monipuolista, hyvähenkistä ja hikistä harjoittelua yhdistettynä leikinomaisen kokeilevaan sparrailuun. Jos tulee virheitä, korjataan ne. Sopeudutaan, sen sijaan että raahauduttaisiin kivirekenä kehityksen perälaudassa. Otetaan pisteet järjestelmästä huolimatta.
--
[julkaistu Taekwondo-lehdessä 4/2016]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti